Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Muinosella selvä resepti KTP:n kaatamiseksi

Tehtaan kentällä pelataan sunnuntaina todellinen Ykkösen huippukamppailu, kun sarjakärki KTP matkaa Valkeakoskelle Hakan vieraaksi. Hakan keskikenttäpelaaja Eetu Muinonen tiedostaa eväät sarjakärjen kaatoon.

Haka veti henkeä viime viikon ja palasi harjoituksiin tiistaina.

– Pieni loma teki ihan hyvää. Harvemmin sitä kokonaista viikkoa saa lomaa kesken kauden. Treeneissä on ollut nyt hyvä meininki, Rautian kummipelaaja toteaa.

Haka on tällä hetkellä 17 pistettä kotkalaisia perässä, mutta ottelun vähemmän pelanneena. Muinonen myöntää, että joukkue ei ole vielä saanut itsestään kaikkea ulos, vaan joukkueella on varaa parantaa.

– Meillä on paljon näytettävää sekä itselle että muille. Emme ole vielä saaneet koko potentiaaliamme irti ja tiedämme pystyvämme pelaamaan paremmin. Olisin tosi fiksu jos tietäisin, miksemme ole yltäneet potentiaaliimme, mutta kaikki lähtee aina pienistä asioista, ”Edu” muistuttaa.

– Keskitymme aina yksittäiseen peliin. Meillä on hyvä joukkue ja jos pystymme pelaamaan omalla tasollamme, niin meidän pitäisi voittaa.

Joukkueiden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa KTP oli kotikentällään vahvempi 3-0.

– Se oli aika kaksijakoinen ottelu. Alussa peli oli meidän hallussa ja jos olisimme saaneet aikaisen maalin, niin peli olisi voinut kääntyä meille. Kun KTP pääsee johtoon, niin he ovat sen jälkeen vaikea joukkue.

KTP ei ole jäänyt tällä kaudella kertaakaan maaleitta ja 19 maalia iskeneen Jussi Aallon johtama hyökkäyskalusto on heilauttanut vastustajan verkkoa tähän mennessä 36 kertaa. Muinosen mukaan vahva puolustuspelaaminen antaa avaimet voittoon.

– Lähdemme puolustuspelin kautta ja pyrimme pitämään nollan omissa ja sitten hyökkäyksessä tehdään maalit paikoista. Olemme pelanneet ajoittain hyvin, mutta nyt se täytyy näkyä konkreettisesti myös maalien muodossa.

Viime kaudella Hakan paidassa maalikuninkuuden voittanut Aalto on jo ylittänyt viime kauden maalimääränsä ja on onnistunut joka ottelussa tähän mennessä maalinteossa. Haka ei aio kuitenkaan asettaa maalitykille omaa päällystakkia.

– Jussi on loistavassa maalivireessä, mutta emme voi keskittyä yksittäiseen vastustajan pelaajaan, vaan meidän on keskityttävä pelkästään omaan tekemiseemme.

Hakan ja KTP:n huippuottelu pelataan Tehtaan kentällä sunnuntaina 13.7. kello 18.30 alkaen.

(Kuva: Olli Nykänen) 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT