Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka palasi treeneihin

Haka vietti viime viikon lomaa ja on aloittanut nyt valmistautumisen kohti edessä siintäviä tärkeitä otteluita. Joukkue pääsee lähtemään hyvin levänneenä ja latautuneena sunnuntain KTP-kamppailuun.

Haka palasi harjoituskentille tiistaina ja luvassa on myös hieman jalkapallon ulkopuolista ohjelmaa.

– Hieman käynnistelemme virettä ja sen jälkeen menemme sitten Valkeakosken Kesäteatteriin. Loppuviikon sitten harjoittelemme normaalisti, Hakan kakkosluotsi Asko Jussila valottaa.

Jussilan mukaan pieni tauko tuli hyvään paikkaan ja nyt joukkue katsoo luottavaisena kohti vahvaa loppukautta.

– Tauko tuli hyvään paikaan, kun peilaamme viimeaikaisia pelejä. Pääsimme nyt hieman siitä kierteestä irti mikä meillä edellispeleissä oli. Sanotaan, että onni täytyy ansaita, mutta kyllä meille vähän huonosti pomppi viime peleissä, mutta ei se tietenkään mikään selitys ole. Lomalla saimme hieman ajatuksia pois menneestä ja voimme alkaa katsoa eteenpäin, Jussila toteaa.

Haka jatkaa kauttaan sunnuntaina, kun vastaan asettuu sarjakärki KTP. Ykkösen huippukamppailu alkaa Tehtaan kentällä kello 18.30.

 

 

(Kuva: Olli Nykänen)

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT