Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Kauden yllättäjä Hakan vieraana

Hakan ottelut Ykkösessä jatkuvat perjantaina, kun kauden yllättäjäjoukkue PK-35 Vantaa saapuu Tehtaan kentälle. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo kello 17.

Jari Europaeuksen luotsaama PK-35 on saalistanut pelaamistaan yhdeksästä ottelusta 20 pistettä. Se on yhdeksän enemmän kuin ottelun vähemmän pelanneella Hakalla. Ainoan tappionsa PK-35 koki toukokuun alussa KTP:lle.

– Itseäni ei PK-35:n vahva aloitus ole yllättänyt. Heillä on varmasti yksi tämän sarjan taitavimmista joukkueista, Hakan päävalmentaja Juho Rantala pohtii.

PK-35:n riveistä löytyy takavuosilta tuttuja valkopaitoja. Jukka Santala on viimeistellyt tällä kaudella kaksi osumaa ja John Weckström yhden.

– PK-35 pysähtyy samalla sitoutuneella pelaamisella ja kovalla draivilla, jota esitimme viime pelissämme Joensuussa, Rantala puntaroi.

Viime lauantaina Jipon 4-1 -voittaneen Hakan terveystilanne on tällä hetkellä varsin hyvä. Ainoa varma poissaolija on Patrick Poutiainen.

– Mikko Innanen ja Mikko-Petteri Latosaari ovat harjoitelleet tämän viikon joukkueen kanssa. Saattaa olla, että he ovat kokoonpanossa mukana, Rantala paljastaa.

Viime kaudella Haka voitti vantaalaiset kahdesti ja kerran joukkueet juuttuivat 1-1 -tasatulokseen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT