Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Sanevuori pitää Hakan harjoitusrytmistä

Haka siirtyi ennen joulua loppuvuodeksi tauolle, mutta palaa taas harjoituksiin loppiaisen jälkeen. Hakan puolustaja Sami Sanevuoren mielestä Hakan harjoittelutahti on mielekäs.

Pitkään Interissä pelannut Sanevuori tottui turkulaisjoukkueessa harjoittelemaan marraskuun ja lomailemaan joulukuun. Hakassa aikataulu on kuitenkin päinvastainen, sillä harjoituksista vedettiin henkeä marraskuun ja joulukuussa peliä palauteltiin taas mieliin.

– Mielestäni on mielekkäämpää pitää taukoa vähän kauden jälkeen, vaikka nytkin jatkoimme harjoittelua lokakuun, kun Ykkösen kausi loppui niin aikaisin.

Hakan sopimuspelaajista mukana oli vasta muutamia sopimuspelaajia ja rinkiä täydennettiin Hakan ja lähialueen nuoremmilla pelaajilla.

– Harjoitukset menivät vauhdikkaasti. Meillä oli muutamia vierailevia pelaajia Hämeenlinnasta ja lisäksi omia junioreita. Vauhtia oli enemmän kuin järkeä ja virtaa riitti.

– Se oli ihan odotettavaa, kun oli paljon nuoria pelaajia ja uudet pelaajat tulevat sitten kuvioihin vuoden alusta. Sitä kautta tulee myös enemmän laatua tekemiseen, Sanevuori tähdentää.

Sanevuori ehti lähettää myös Korvatunturille lahjatoiveen.

– Hyökkääjä oli toiveissa.

Samin toive saattaakin vielä toteutua lähiaikoina, sillä sopimusuutisia on luvassa piakkoin. 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT