Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Valkeakosken Kiinteistömaailma jatkossakin FC Hakan yhteistyökumppani

Valkeakosken Kiinteistömaailma jatkaa edelleen FC Hakan yhteistyökumppanina. Se toimii samalla myös Hakan kanssa juuri jatkosopimuksen tehneen Sami Sanevuoren kummiyrityksenä.

Kiinteistömaailma on tukemassa Hakaa myös ensi kaudella, mutta ei rajoita tukemistaan pelkästään FC Hakaan ja jalkapalloon, vaan on aktiivisesti tukemassa koskilaista liikuntaa ja urheilua.

– Olemme mukana monessa urheiluseurassa ja eri lajissa Valkeakoskella. Näemme sen hyödyllisenä tapana tukea nuoria ja sitä arvokasta työtä mitä urheiluseuroissa tehdään. Pyrimme pienelläkin panostuksella auttamaan monia eri seuroja ja lajeja ja toivomme sitä myöten molemminpuolista yhteistyötä, Valkeakosken Kiinteistömaailmaa vetävän Koti Koskissa Oy:n omistaja ja toimitusjohtaja Karri Kekkonen kertoo.

Kiinteistömaailma toimii samalla Sami Sanevuoren kummipelaajana ja Sanevuori on myös Kiinteistömaailmassa töissä. Yhteistyömalli on ollut Kekkosen mukaan toimiva.

– Olemme vieneet kummipelaaja-ajatuksen vähän pidemmälle. Sami valmistuu tradenomiksi tänä syksynä. Hän on ollut meillä jo työharjoittelussa ja näin ollen tiedämme yhteistyön toimivan. Välillä täytyy tietenkin huomioida hänen harjoittelunsa, mutta meillä on myös paljon töitä iltaisin sekä viikonloppuisin ja Sami on tottunut sellaiseen ja se sopii hänelle. Hän on hyvin innostunut ja näkee tämän mahdollisuutena oppia ja tehdä töitä pelaamisen ohella, Kekkonen valottaa.

Tutustu Valkeakosken Kiinteistömaailma tarjontaan täältä. Myymälä sijaitsee Koskikaran toisessa kerroksessa.

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT