Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Sami Sanevuori jatkaa Hakassa

Haka on tehnyt 2+1-vuotisen sopimuksen puolustaja Sami Sanevuoren kanssa. Parin edelliskauden Hakan luottopelaajiin kuulunut 27-vuotias Sanevuori on viihtynyt hyvin Hakassa ja Valkeakoskella joten jatkopäätös oli helppo tehdä.

Sanevuori siirtyi Hakaan kaudella 2012 FC Interistä, jossa hän pelasi sitä ennen suurimman osan urastaan. Hän on asettunut hyvin Valkeakoskelle ja pidemmän sopimuksen teko oli luonnollinen valinta.

– Nyt tällä kaudella olen asettunut paremmin ja elämänmeno alkaa olla täällä aika vakiintunut, joten siinä mielessä jatkosopimus oli helppo tehdä, Sanevuori kertoo.

Haka jäi kirvelevästi kakkoseksi Ykkösessä ja nousutavoite jäi saavuttamatta. Sanevuori katsoo kuitenkin luottavaisena eteenpäin kohti tulevaa kautta.

– Olihan se tietenkin pettymys, ettemme nousseet. Kokonaisuudessaan kausi oli vähän vuoristorataa esitysten ja valmentajakuvioiden kanssa. Uusi päävalmentaja Juho Rantala oli syy miksi halusin jäädä ja uskon, että olemme vahvoja ensi kaudella. Meillä on valmentaja, joka voi johdattaa meidät tavoitteeseemme, Sanevuori toteaa.

Sanevuoren sopimus on syksyn toinen uusi jatkosopimus, sillä aiemmin Saku Pesonen allekirjoitti Hakan kanssa jatkon. Sanevuori uskoo, että Haka saa kovan nipun kentälle myös ensi kaudella.

– Uskon ja toivon, että suurin osa pelaajista jää meille ja sen pohjan päälle on hyvä rakentaa. Valmentaja pystyy nimellään ja toiminnallaan tuomaan varmasti pari kovaa pelaajaa joukkueeseen enkä ole huolissani, etteikö meillä olisi ensi kaudella taas joukkue, joka taistelee noususta.

Sanevuori on pelaamisen ohella töissä Valkeakosken Kiinteistömaailmassa, joka on samalla hänen kummiyrityksensä ja Hakan yhteistyökumppani. Molemminpuolinen yhteistyö on sujunut ongelmitta.

– Minulla on koko pelaajaurani ollut muitakin juttuja kuin pelkästään jalkapallo, eli nuorempana opiskelin ja nyt olen ollut reilun vuoden Kiinteistömaailmalla. Se järjestely sopii minulle paremmin kuin treenien jälkeen sohvalla makaaminen. Minulle on tärkeä, että on jotain muutakin ajateltavaa kuin pelkästään jalkapallo.

– Kiinteistömaailman kanssa on sujunut hyvin ja vaikka tässä mennään pelaamisen ehdoilla, niin olemme aina pystyneet sopimaan asioista hyvin, Sanevuori kehuu.

 

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT