Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Tehtaan kentällä perjantaina kovat panokset

Tehtaan kentällä on perjantaina kovat panokset, kun Haka ja Inter iskevät yhteen. Kotijoukkue koettaa saada pitkän voitottomien otteluiden putkensa poikki, kun vieraat puolestaan hamuavat lisää pisteitä kultataistoon.
Haka on pelannut Juha Malisen alaisuudessa nyt viisi ottelua, joista neljä on päättynyt tasatulokseen.

– Siinä on monenlaista peliä. On voitettu selvästi laukaukset, pelattu välillä kahdella pallolla ja välillä tunti yhden miehen alivoimalla. Lähellä on voitto ollut jo monta kertaa, joten siihen pitää nytkin uskoa, Malinen tuumaa.

Haka piti viime viikonvaihteessa muutaman päivän tauon harjoittelusta, mutta sunnuntaista lähtien on ollut taas täysi rähinä päällä. Pikku kolhuja joukkueessa on, mutta ne kuuluvat tähän vuodenaikaan.

– Turha niitä on sen enempää miettiä, Malinen kuittaa.

Haka ja Inter ovat liigassa kohdanneet kahdesti kuluvalla kaudella. Turussa Inter oli vahvempi lukemin 4-1 ja Valkeakoskella 2-0.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT