Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

TPS Hakan ensimmäinen haaste

Haka avaa kauden 2009 Veikkausliigakautensa lauantaina vierasottelulla TPS:aa vastaan.

Viime kaudella Haka hävisi TPS:lle kahteen otteeseen, eli koskilaisilla on kalavelkoja maksettavana. Talven aikana Haka ja TPS eivät toisiaan kohdanneet, joten joukkueiden keskinäisen voimasuhteet ovat vielä pieni arvoitus.

– Sen tiedän, että Pasi on tuonut lisää liikkuvuutta TPS:n joukkueeseen. Kauden avausottelu on jokaiselle joukkueelle vaikea. Lähdemme peliin nöyrällä mielellä, mutta samalla päättäväisesti, Hakan valmentaja Olli Huttunen lupaa.

– Testitulokset ovat osoittaneet joukkueemme olevan kunnossa. Siitä ei peli jää ainakaan kiinni, Huttunen jatkaa.

Usealla joukkueella on ollut loukkaantumisten suhteen rikkonainen kevät, eikä Hakakaan ole selvinnyt ilman kolhuja.

– Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat Kalle Parviainen, Markus Joenmäki ja Saku Pesonen. Lisäksi Kalle Multanen on kiinni armeijassa, Huttunen valottaa.

Niko Ikävalkoakaan tuskin Turussa nähdään, sillä hän kuntouttaa edelleen viime kaudella loukkaantunutta polveaan.
hakalogo_uutinen

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT