Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka hakemaan voittoa Kouvolasta

Haka matkustaa maanantaina MYPA:n vieraaksi Kouvolaan. Haka hakee paluuta voittojen tielle neljän voitottoman ottelun jälkeen.

MYPA:lla on edellisvoitosta kulunut jo pitempi tovi, sillä kouvolalaisilla on allaan viisi peräkkäistä tappiota. MYPA on ollut vaikea vastustaja Hakalle, sillä valkopaidat ovat hävinneet molemmat kohtaamiset MYPA:lle.

Hakan päävalmentaja Sami Ristilä katsoo luottavaisin mielin tulevaa ottelua.

– Meillä on pari tuloksellisesti mollivoittoista peliä alla, mutta JJK:ta vastaan olisimme voineet yhtä hyvin voittaa ja myös Honkaa vastaan meillä oli paikkoja.

Ristilä tietääkin keinot millä saada täysi pistepotti Saviniemestä.

– Jos saamme viime pelin puolustusta tiiviimmäksi. Lisäksi meillä oli Honkaa vastaan kuusi älyttömän hyvää maalipaikkaa. Jos saamme paikoista sisään ja jätämme helpot virheet alakerrassa pois, niin sitten voimme voittaa.

Hakan kausi on ollut tuloksellisesti hyvä ja Ristilä toivoo vireen jatkuvan aivan loppukauteen saakka.

– Meillä on ollut hyvä kausi ja meidän on turha pilata sitä viimeisen kuukauden aikana. Siitä jäisi vain paha maku suuhun. Peli kerrallaan menemme eteenpäin.

Honka-tappio tiesi sitä, että sijat viiden kärkeen ovat varsin kaukana ja nyt Hakalla onkin tähtäimessä kuudes sija. Haka on sijoittunut paremmin viimeksi kaudella 2007 jolloin tuli hopeaa. Vuonna 2009 Haka oli myös kuudes.

– On totta, ettemme ole viimevuosina juurikaan sijoituksilla mässäilleet. Nyt puhutaan myös hyvistä lähtöasetelmista myös ensi kautta ajatellen. Tässä on vielä kuusi tiukkaa peliä jäljellä.

Haka joutui lähtemään Honkaa vastaan pahasti siipirikkoisena, mutta MYPA-otteluun tilanne vähän parantuu.

– Saamme Regi Nooitmeerin takaisin pelikiellon jälkeen. Hän on meille tärkeä pelaaja. Kuitenkin sivussa ovat Jaakko Juuti, Dema, Juuso Salonen, Niko Perera ja Sasha Popovitch. Dema menee kuviin ja häntä vaivaa pohje- tai akillesjänne vamma ja Juusolla on repeämä ja menee maajoukkuetauon yli ennen kuin hänet saamme takaisin. A-junnuja lähtee matkaan ja pienellä ringillä mennään.

Lisäksi kokoonpanosta puuttuvat vielä pitkäaikaispotilaat Kasperi Ojala ja Markus Koljander. Marco Matrone ja Shane Robinson ovat edelleen pelikiellossa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT