Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Uusimmassa Hacastissa mustavalkoinen sydän Olli Huttunen

Uusimmassa Hacastin jaksossa FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen käy läpi seuran pitkäjänteistä työtä talouden tasapainottamisessa. Hän  avaa myös tarkemmin sitä, kuinka seuraa on samalla kehitetty suunnitelmallisesti ja realistisin, mutta kuitenkin kunnianhimoisin tavoittein.

Olli Huttunen palasi Hakaan 2016 ja tuosta eteenpäin mies on ollut rakentamassa uutta nousua seuran strategian mukaisesti. Kuvassa yksi esimerkki määrätietoisista panostuksista, eli tälle kaudelle valmennusta vahvistamaan saapunut Mikko Manninen.

 

Huttunen tuo jaksossa esiin, että matkan varrelle on mahtunut paljon epäilijöitäkin.

– Kun edellinen strategia 2016 julkaistiin, niin silloin oli tämä Veikkausliigaan nousu tavoitteena. Muistan vielä sitä syksyä, kun aika moni oli hyvin skeptinen, että eihän Haka koskaan tule olemaan Veikkausliigassa.

– Pieni paikkakunta, pieni seura, pienet puitteet, ei missään nimessä. Mutta tää seuran yhteisö uskoi lujasti siihen ja nyt ollaan tässä tilanteessa.

– Nyt on seuraava vaihe se, että meillä on tavoitteena kansainväliset kentät 2020 -luvulla. Ja yhtä vahvasti, kuin uskoin silloin siihen Veikkausliiganousuun, niin uskon nyt kansainvälisiin kenttiin, että olemme siellä 2020-luvulla.

Tavoite kuulostaa kunnianhimoiselta, mutta epäilijöitä on varmasti vähemmän, kuin oli 2016 asetetun tavoitteen kanssa. Seura ja ihmiset ovat sen jo kertaalleen osoittaneet, että kaikki on mahdollista.

Paitsi seuran ”nostamiseen suosta”, niin myös kilpailulliseen puoleen on keskitytty suunnitelmallisesti. Tiukka kulukuri on asettanut omat rajoitteensa, mutta siitä huolimatta joukkuetta on kyetty rakentamaan järkevästi aina vuodesta 2016 asti.

– Siitä joukkueesta taitaa olla kuusi pelaajaa vielä tässä joukkueessa ja vuoden 2017 joukkueesta taitaa olla kymmenen pelaajaa. Ollaan pikkuhiljaa kasvatettu joukkuetta ja saatu pidettyä ne pelaajat, jotka olemme halunneet pitää, ”Oka” kertaa tyytyväisenä.

Olli Huttunen on mies, joka ei pahemmin esittelyjä kaipaa. Hän on ollut voittamassa Hakassa mestaruuksia pelaajana ja valmentajana. Nyt voitaneen siis todeta olevan menossa miehen kolmas mahdollisuus tehdä itsestään vieläkin suurempi seuraikoni. Tavallaan hän on sen jo tehnytkin, mutta kuten edellä kävi ilmi, niin palo saavuttaa vieläkin suurempaa on edelleen kova. Miehen omin sanoin syykin seurauskollisuudelle on ilmeinen.

– Onhan se ihan selvä, että sydän on varmasti jokaisella vahva jollekin seuralle, mulla se on mustavalkoinen.

Kuuntele Mikko Aaltosen isännöimän Hacastin uusimmasta jaksosta, mitä muuta mielenkiintoista toimitusjohtaja Huttunen jaksossa kertoo.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT