Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Uusi palloiluhalli erittäin tervetullut myös Hakalle

Valkeakosken uuden palloiluhallin avajaisia vietettiin viime viikon keskiviikkona paikallisten seurojen, yhteistyökumppaneiden ja muiden kutsuvieraiden kesken. Avajaispuheen piti halliyhtiön puheenjohtaja Jukka Varonen ja Palloliiton terveiset toi varapuheenjohtaja, sekä entinen Haka -pelaaja Kaarlo Kankkunen.

Vanhan palloiluhallin sulkeuduttua, on Valkeakoskella ollut iso aukko talven harjoitusolosuhteissa. Nyt odotus on ohi ja niin pienet, kuin isommatkin palloilijat saavat nauttia uuden hallin huippuolosuhteista.

Myös FC Haka ottaa uuden hallin erittäin tervetulleena vastaan. Vaikka kenttä ei aivan täysimittainen olekaan, niin sillä voidaan pelata harjoitusotteluiden lisäksi Suomen Cupin alkulohkon otteluita.

Hakan joukkue onkin jo käynyt testaamassa uuden hallin ja se saa niin joukkueelta, kuin Teemu Tainioltakin kiitosta.

– Palloiluhallin saaminen Valkeakoskelle on tottakai iso helpotus meille treenaamiseen. Pirkkahallissa treenaamisen ongelmana oli joukkueen yhtenäinen aika talvella, kun iso osa pelaajista asuu Tampereella. Nyt aikaa yhdessäoloon tulee ihan eri lailla ja kaikki palaverit ynnä muut on helpompi järjestää.

– Tottakai tämä myös mahdollistaa tuplatreenien pitämisen nimenomaan pallon kanssa. Alusta vaikuttaa mielestäni todella hyvältä ja halli kokonaisuudessaan on tiptop. Lisäksi näen tämän erittäin tärkeänä juniori jalkapalloilun edistämiseksi Valkeakoskella, Tainio listaa Kerhomajalle nousseen harjoituskeskuksen etuja.

Kuvat: Petri Ahonen

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT