Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Tuttu parivaljakko jatkaa Hakan maalilla

Viime kaudella Ykkösessä Hakan torjuntavastuu jakautui kahdelle maalivahdille. Ville Kauppinen ja Joonas Immonen jakoivat torjuntavastuun ja etenkin kesän ja alkusyksyn aikana Immonen oli maalivahdeista se, joka keräsi isoimmat minuutit.

Samat miehet jatkavat Hakan maalivahteina myös kaudella 2017. Kauden 2015 viimeisessä ottelussa Ykkös-debyyttinsä tehnyt Immonen on viime kaudella irronneen vastuun jälkeen jo huomattavasti valmiimpi maalivahti ja lähtee haastamaan Kauppista peliajan suhteen tosissaan. Ikänsä puolesta 19-vuotias Immonen saisi pelata vielä A-nuorissakin, mutta tavoitteet ovat totta kai Ykkösen puolella.

– Tärkeimmät tavoitteeni ensi kaudelle ovat yksinkertaiset. Paljon vastuuta Ykkösessä ilman loukkaantumisia, Immonen paaluttaa.

Hakan joukkue jäi vastikään jouluvapaille joukkueharjoituksista, mutta joulukuun alussa alkanut harjoituskausi joukkueen kanssa ehti kuitenkin pyörähtämään vauhdilla käyntiin. Tunnelmat ovat sen suhteen katossa, vaikka pientä totutteluakin tekeminen on vaatinut.

– Hienoa oli palata joukkueen kanssa tositoimiin kesäloman jälkeen. Treenikauden alku on ollut pallon kanssa vähän hakemista, mutta joka tapauksessa on siistiä olla taas Tehtiksellä.

Joukkueet rakentuvat ympäri Suomea vähitellen, mutta Hakan tilanne alkaa olemaan nyt jo hyvä, etenkin, kun otetaan huomioon tiistain jouluglögeillä julkaistut kolme pelaajasopimusta. Immosella onkin kova luotto joukkueen rakentumiseen, eikä omia lahjatoiveita tarvitse tuhlata pelaajasopimusten toivomiseen.

– Omana lahjatoiveenani on saada kauden aikana kiinni muutakin kuin juomapulloja.

Joukkueen pelitapa alkaa muodostumaan vähitellen talven kuluessa, kun valmennusjohto pääsee päävalmentaja Keith Armstrongin johdolla ajamaan omia ajatuksiaan Hakan pelaamiseen. Valmentajan vaihtuessa menee aina hetki, että valmennus ja joukkue tutustuvat toisiinsa. Tällä kertaa prosessia helpottaa ainakin se, että ”Keke” palaa tuttuun seuraan, missä kullan vuoleminenkin on aikanaan onnistunut.

Immonen on tulevan kauden suhteen luottavaisin mielin liikkeellä ja niin kannattaa olla myös kannattajien.

– Ehdottomasti kausikorttiostoksille vielä vaikka pukinkonttia silmällä pitäen. Kyllä ensi kaudella kannattaa tulla jälleen Tehtikselle, Immonen päättää.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT