Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Tuttu mies palaa Tehtikselle tuomaan energiaa Hakan hyökkäykseen

FC Haka ja keskikenttäpelaaja Elias Mastokangas ovat tehneet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen, mikä sisältää myös option ensi kaudesta.

22 -vuotias peluri nähtiin jo viime kaudella Hakan paidassa, kun mies siirtyi kesän siirtoikkunassa loppukauden mittaisella lainasopimuksella FC Interistä. Mastokangas pelasi tuolloin 12 ottelussa ja teki niissä kaksi maalia, sekä syötti niin ikään kaksi osumaa.

Päävalmentaja Teemu Tainio toivottaa tutun naamaan mielissään takaisin ja uskoo hänen tuovan energisyyttä Hakan hyökkäykseen.

– Tervetuloa ”Masto”!

– Hän tuo meille nimenomaan pallollista osaamista ja yllätyksellisyyttä yläkertaan.

– Kun oli täällä viime kaudella, tietää kuviot ja toivottavasti pääsee nopeasti mukaan. Pelikunto tulee pelaamalla ja se on asia, mikä tietysti pitää saada kuntoon mahdollisimman nopeasti.

Vähäiselle vastuulle Interissä tällä kaudella jäänyt Mastokangas on pelannut vain yhdessä Veikkausliigaottelussa kahdeksan minuuttia. Lisäksi kilpailullisia minuutteja on tullut Suomen Cupissa, sekä Liigacupissa, joten pelikunto ei ymmärrettävästi ole siis heti paras mahdollinen. Mies palaa Valkeakoskelle kuitenkin täynnä intoa ja näytönhalua.

– Odottavaisin mielin palaan Hakan paitaan. Vaikea alkukausi taas alla, niin yritän tehdä samaa, kuin viime kaudella, eli tuomaan tänne energiaa ja saamaan sitä itselleni myös takaisin.

– Oon pitänyt itseni hyvässä tikissä ja haluan näyttää täällä, mitä olen halunnut koko alkukauden Interissä näyttää! Ainakin itellä on hyvä fiilis omasta tekemisestää.

Mastokangas liittyi maanantain Hakan joukkuetreeneihin ja paluu Tehtiksen koppiin, sekä kentälle oli miehelle toivotunlainen.

– Tuntui hyvältä olla mukana. Siellä oli tuttuja kasvoja, niin oli helppo treenata ja homma kulki hyvin. Aivan loistavaa oli palata, melkein kuin kotiin olisi palannut viime kauden jälkeen, kun jäi niin hyvä maku suuhun!

Mies on seurannut Hakan otteita myös tällä kaudella ja näkee, että kurssi on mahdollista kääntää.

– Vähän on ollut muutamia vaikeita otteluita. Mutta kyllä mä nään, että pystytään nostaan kurssia ja päästä taas kärkisijoista pelaan.

Vaikka Mastokangas on aloittanut jo harjoittelun joukkueen mukana, niin hän on pelikelpoinen vasta siirtoikkunan avautuessa 13.7. Konferenssiliigassa hän on kuitenkin pelikelpoinen vasta mahdollisella toisella kierroksella Rosenborg BK:a vastaan.

FC Interin uutinen: ”Elias Mastokangas jättää Interin”

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT