Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Teemu Tainio ei jatka FC Hakan valmentajana ensi kaudella

Teemu Tainio ei jatka FC Hakan päävalmentajana tämän kauden jälkeen. Vuodesta 2018 asti valkopaitojen valmentajana toiminut Tainio kertoo kaipaavansa uusia haasteita kehittyäkseen valmentajana.

– Aikansa kutakin. Olen ollut täällä kuusi vuotta ja sitä kehittyy parhaiten, kun menee epämukavuusalueelle. On myös kiva päästä näkemään uusia ympäristöjä.

Tainion pelaajauran läpimurto tapahtui FC Hakassa Ykkösen kaudella 1997, jolloin hän siirtyi ranskalaiseen AJ Auxerreen – loppu miehen pelaajauralla onkin historiaa. Paluu Tehtaan kentälle Keith Armstrongin apuvalmentajaksi 2018 olikin erittäin tervetullut ja iloinen uutinen niin seuralle kuin kannattajille.

Kaudelle 2019 Tainio nimitettiin päävalmentajaksi, ja ”Tornion terrierin” johdolla valkopaidat tekivät kauan kaivatun paluun Veikkausliigaan dominoituaan Ykköstä läpi kauden. Veikkausliigassa mies on tehnyt erinomaista työtä, mistä osoituksina paluu Euro-kentille kauden 2022 päätteeksi sekä Tehtaan kentälle uskomattoman hengen luominen.

– Tämän kauden yleisöennätys osoittaa, että asioita on tehty oikein koko seuran tasolla. Ja kuka ikinä tuleekin jatkamaan, niin pääsee hyvän haasteen eteen jatkamaan tappiottomien kotiotteluiden sarjaa, Tainio virnistää.

Kuluvalla kaudella Haka ei ole hävinnyt Tehtiksellä kertaakaan. Ja jos unohdetaan viime kauden HJK-ottelu sekä Euro-sarjan VPS-tappio, niin joukkue ei ole hävinnyt kotikentällä sen jälkeen, kun tekonurmi uusittiin kesäkuussa 2022.

Vaikka yhteinen matka nyt päättyykin, niin Tainio on leimannut itsensä niin seuran  kuin kannattajienkin sydämiin omalla panoksellaan.

– Hieno yhteinen matka päättyy tällä kertaa Temen kanssa. Hänen tuomansa muutos harjoitteluun ja pelaamiseen on ollut huomattava ja sen vuoksi tulokset Temen kanssa ovat olleet huikeita, toimitusjohtaja Olli Huttunen jakaa tunnustusta.

– Temen tapa käsitellä joukkuetta ja pelaajia on ollut esimerkillinen, jolla hän on saanut joukkueen suorittamaan aina parastaan.

– Kuten matkan alussa totesimme, että seurana autamme Temeä ja hän auttaa seuraa. Tämä on toteutunut kyllä täydellisesti, ja haluan kiittää Temeä tästä huikeasta työstä!

– Toivotan hänelle onnea ja menestystä. Ehkä kohtaamme vielä näissä merkeissä.

Myös FC Haka Oy:n hallituksen puheenjohtaja Marko Laaksonen peräänkuuluttaa Tainion panosta seuran viime vuosien menestyksen taustalla.

– Kiitän koko FC Haka-yhteisön puolesta Temeä hänen työstään, esimerkistään ja sitoutumisestaan joukkueen ja seuran kehittämiseen. Temen päävalmentajavuosien aikana on otettu isoja askelia eteenpäin niin pelaajarekrytoinnissa, olosuhteissa kuin resursseissakin, ja Teme on tiimeineen onnistunut täysimääräisesti hyödyntämään nämä muutokset joukkueen tuloksina kentällä.

– Teme on esimerkillinen voittava valmentaja. On ollut ilo ja kunnia tehdä hänen kanssa työtä. Teme on aina osoittanut todellista Haka-sydäntä, ja toivonkin, että taas jossakin vaiheessa myös jalkapallopolkumme kohtaavat uudelleen.

Kuten Huttusen ja Laaksosen sanoista voi todeta, seuran ja valmentajan tiet eroavat parhaalla mahdollisella tavalla. Myös Tainio itse korostaa tätä.

– Mitään dramatiikkaa ei misään nimessä tähän liity. Koko ajan on toimittu hienosti toimiston kanssa ja on ollut sellainen yhdessä tekemisen meininki.

– Nyt on raskas kausi takana, niin päätös kypsyi hiljalleen.

– Olen kiitollinen Hakalle, että sain mahdollisuuden täällä. Kiitos kaikesta tuesta ja olen tosi paljon nauttinut olostani täällä.

– Hyvät ja lämpimät muistot jää ehdottomasti mieleen!

Kiitos Teme näistä vuosista ja intohimoisesta työstä FC Hakan eteen! Kiitos, että palautit Hakan Veikkausliigaan sekä Euro-kentille ja loit Tehtaan kentästä voittamattoman linnakkeen!

***

FC Haka tiedottaa uuden päävalmentajan rekrytoinnin tilanteesta myöhemmin.

Kuvat: Jussi Rämä, artikkelikuvassa myös Sanna Lahtinen-Mäkelä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT