Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Selostaja Pauli Jokinen tähtää selostuskopista Veikkausliigaan!

Muun muassa Veikkausliigaa selostava Pauli Jokinen teki syksyllä päätöksen, että hän haluaa vielä kerran kokeilla olisiko mahdollista treenata itsensä Veikkausliiga -kuntoon. Mies kertoi ideastaan FC Hakan mediavastaava Esa Heritylle ja idea alkoi siitä jalostumaan kaksikon mielissä.

Alkuvuodesta 2023 ajatus Jokisen projektista, sekä sen ympärille kuvattavasta ohjelmasarjasta esiteltiin Hakan seurajohdolle ja sieltä tulleen vihreän valon, sekä päävalmentaja Teemu Tainion siunauksen myötä oli aika kääriä hiat ja siirtyä sanoista tekoihin. Mutta mistä ihmeestä 40-vuotias Jokinen ylipäätään sai idean lähteä tavoittelemaan Veikkausliigapaikkaa?

– Pitkällisen harkinnan jälkeen, että jotain pitäis ittelle tehdä. Ja tietysti, kun tota Veikkausliigaa on selostanut, niin sehän on se looginen steppi vielä näin vanhoilla päivillä lähteä tavoittelemaan tuollaista pientä haavetta, mikä jäi nuorena poikana tekemättä.

Vaikka Jokisen ultimaattinen tavoite onkin päästä Veikkausliigakuntoon, niin elintaparemontin taustalla on ennen kaikkea varmistaa terveys ja toimintakyky myös tulevaisuudessa.

– Nyt on viimesiä hyviä hetkiä, kun on vielä terveys tallella ja on jonkinnäköisessä kunnossa, niin nyt se on tehtävä, jos sen meinaa tehdä.

Pauli Jokisen matkaa tullaan seuraamaan koko Veikkausliigakauden 2023 ajan Hakan Mustavalko-TV:ssä. Ensimmäinen jakso julkaistiin lauantaina 4.3.2023 ja jaksoja tullaan julkaisemaan kuukausittain.

Vaikka Jokinen itse tekeekin suurimman työn, niin hänellä on käytettävissään Hakan ammattilaisten, sekä muutaman yhteistyökumppanin tuki takanaan ja mies haluaakin kiittää vielä, että seura oli halukas tarjoamaan mielenkiintoiset, sekä ammattimaiset olosuhteet projektille.

– Iso kiitos Hakalle yhteistyöstä ja tästä mahdollisuudesta!

Pystyykö Jokinen saamaan itsensä sellaiseen kuntoon, millä pysytään Hakan liigajoukkueen vauhdissa mukana? Se selviää kauden edetessä, sillä nyt on aika mennä Sanoista Tekoihin!

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT