Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Martonen iloitsi nuorten esityksistä

Haka voitti keskiviikkona FC Hongan 2-1 ja eteni Suomen Cupissa jo neljän parhaan joukkoon.

Jännittävä kamppailu oli molempien joukkueiden valmentajien mukaan cupin draaman arvoinen.

Hakan päävalmentaja Kari Martosta ilahdutti etenkin oman joukkueen puolustustyöskentely.

– Tämä oli todellinen cup-peli. Olen tyytyväinen siihen ryhtiliikkeeseen, jonka teimme puolustuksessa KTP-pelin jälkeen, Martonen totesi ja viittasi 3-3 -tasapeliin sunnuntaina Kotkassa.

Martonen riemuitsi myös siitä, että nuoret pelaajat esiintyivät vahvasti.

– Meillä taisi olla 6 A-ikäistä pelaajaa avauksessa, Martonen huomautti.

– Totta kai tunnelma on pettynyt. Mutta voittaja on aina parempi ja tällä kertaa se oli Haka, Hongan päävalmentaja Juho Rantala puolestaan mietti.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT