Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Lomat lomailtu, FC Haka palaa tositoimiin maanantaina

FC Hakan joukkue on lomaillut marraskuun ajan ja paluu treenikentille on edessä tulevana maanantaina. Talvikauden harjoittelun tukikohtana toimii viime kauden tapaan Valkeakosken Palloiluhalli.

– Mukava palata treeneihin ja nähdä pelaajat ja staffi täynnä intoa taas, iloitsee päävalmentaja Teemu Tainio.

Joulukuu toimii Hakalle ennen kaikkea valmistavana treenijaksona, minkä aikana käydään läpi perusasioita.

– Joulukuussa istutetaan siemenet joukkueen teemoihin ja valmistellaan että tammikuussa ollaan valmiita aloittaan homma täydellä teholla.

Tärkeä osa joulukuuta on myös kartoittaa minkälaisia pelaajia tarvitaan, sekä tietysti testata jo valittuja, potentiaalisia pelaajia. Testipelaajia joulukuun harjoitusjaksolle osallistuu Tainion mukaan viitisen kappaletta.

– Muutama pakollinen poisjäänti valitettavasti tuli. Testipelaajat antavat näyttöjä, ja myös ideaa meille minkä tyylisiä pelaajia me tarvitaan.

Paitsi harjoituskentällä, niin etenkin harjoitusotteluissa päästään näkemään missä mennään ja ketkä testipelaajista täyttävät kriteerit.

Haka pelaa joulukuussa kolme harjoitusottelua:

Perjantai 10.12.2021 FC Lahti – FC Haka

Go On Cup Mikkelin jalkapallohallissa:
Perjantai 17.12.2021 KuPS – FC Haka
Lauantai 18.12.2021 FC Haka – Ilves / MP

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT