Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Logan Rogerson nautti ajastaan Valkeakoskella

FC Hakalla oli kesän siirtoikkunassa verkot laajasti vesillä. Lopulta sopimukset onnistuttiin tekemään Logan Rogersonin ja Donaldo Ackan kanssa. Ensin mainittu tuli Valkeakoskelle loppukauden mittaisella lainalla Helsingin Jalkapalloklubista ja jälkimmäinen 1+1 -mallisella sopimuksella.

Vaikka alku molempien herrojen osalta lähti yskähdellen käyntiin, niin lopputulos oli vähintäänkin tyydyttävä. Seura päätyikin välittömästi käyttämään Ackan kanssa option ja nyt myös Rogerson kiinnitettiin valkopaitoihin 1+1 -vuotisella sopimuksella.

Rogersonin sopimuksen syntymistä hivenen hidastutti se, että miehellä oli optio HJK:n kanssa ensi vuodesta. Kun selvisi, ettei sopimusta Klubiin synny, niin Haka avasi välittömästi neuvottelut ja lopputuloksena oli molempia osapuolia tyydyttänyt lopputulos.

– Olin viime kauden lainalla Hakassa ja todella nautin ajastani Valkeakoskella, Rogerson kertoo.

– Teemu (Tainio) todella auttoi minua nauttimaan jalkapallosta Hakan paidassa ja se oli suuri syy sille, miksi halusin jatkaa täällä myös ensi kaudella.

Paitsi valmentajaan, niin uusiseelantilainen on tyytyväinen myös tulevaan joukkueeseen.

– Joukkueessa on paljon potentiaalia ja se on täynnä nuoria, menestyksennälkäisiä pelaajia, minkä todistimme loppukaudesta.

Paitsi joukkueen suhteen, niin myös henkilökohtaisesti 23 -vuotiaalla laitahyökkääjällä on nälkää kehittyä ensi kaudella vieläkin paremmaksi.

– Henkilökohtaisesti pyrin auttamaan joukkuetta parhaani mukaan, niin kentällä, kuin sen ulkopuolella.

– Haluan edelleen kehittyä paremmaksi ja uskon, että pystyn kasvamaan paljon viime kaudesta.

Rogerson on parhaillaan perheensä luona Uudessa-Seelannissa ja palaa Suomeen tammikuun alussa, minkä jälkeen liittyy joukkueen vahvuuteen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT