Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Kotivoitto ja ”kuusi pistettä” !

19 ottelua siihen tarvittiin, mutta parempaan paikkaan ei ensimmäinen kotivoitto olisi voinut osua, kun Hakan päävastus Turun Palloseura kaatui Tehtiksellä 2-1. Ennen ottelua joukkueiden ero oli kolme pistettä, mutta voitolla Haka kasvatti omaa pistetiliään kolmella ja samalla vei TPS:lta kolme, joten voidaan puhua klassisesti kuuden pisteen voitosta.

Ensimmäisellä jaksolla nähtiin Hakan olevan selvästi valmiimpi otteluun. Jo ottelun alla niin Luiyi de Lucas, kuin Teemu Tainiokin kehuivat yli kahden viikon ottelutauon tehneen hyvää ja joukkueen hengen, sekä motivaation olevan huippuluokkaa.

Ottelun avausmaali syntyi jo 11. minuutilla, kun de Lucas nousi korkeimmalle ja puski Anton Popovitchin lähettämän kulmapotkun ohi TPS -maalissa torjuneen Jere Koposen.

Enempää maaleja ei avauspuolikkaalla nähty ja tauolle siirryttiin näissä 1-0 -lukemissa. Hakan päävalmentaja Teemu Tainio kuitenkin korosti, ettei johtoasema tullut lainkaan helpolla.

– Kyllä sen pelissä huomasi, että molemmilla joukkueilla oli isot panokset. Se näkyi ehkä ylimääräisenä jännityksenä.

Korona -karanteenin seurauksena turkulaisten mahdollisuudet otteluun valmistautumiseen olivat selvästi heikommat. Liekö johtunut siitä, ettei koneisto ollut ensimmäisellä nelivitosella täysin käynnissä. Toiselle jaksolle vierasjoukkue juoksi kuitenkin selvästi terävämpänä ja voitaneenkin todeta, että Rasmus Holman puskema 1-1 -maali 64. minuutilla oli täysin ansaittu.

Tasoitusmaali toimi valkopaidoille hyvänä herätyksenä, mikä siivitti lopulta koskilaiset voittoon. Helpottava voittomaali syntyi 11 minuuttia ennen varsinaisen peliajan täyttymistä, kun Jami Kyöstilä teki vahvan nousun oikealta laidalta ja syötti pallon takaviistoon Salomo Ojalalle, jonka tarkka sijoitus noin kymmenestä metristä upposi oikeaan etuylänurkkaan.

– Oli meillä omat vaikeudet pelissä, mutta hyvin ne kestimme, Tainio kehaisi pelin jälkeen.

Ottelun loppuminuutit vierasjoukkue pyrki hakemaan edes yhtä pistettä Valkeakoskelta, mutta tällä kertaa Hakan puolustus kesti loppuun asti ilman isompaa hätäilyä ja tuloksena riemukas 2-1 -voitto.

Myös Teemu Tainio oli syystäkin tyytyväinen kolmeen pisteeseen, sekä selvästi helpottunut avauskotivoitosta.

– Kyllä tätä on kauan odotettu. Totta kai pitää olla voittoon tyytyväinen.

– Kotivoittoa on pitkään harjoiteltu ja nyt se tuli. Ehkä jatkossa on sitten helpompaa.

Veikkausliigan runkosarjan osalta ei tosin montaa kotivoittomahdollisuutta enää ole jäljellä, sillä seuraavaksi edessä on kaksi vieraspeliä ja sen jälkeen runkosarjan viimeinen ottelu IFK Mariehamnia vastaan torstaina 29.10.

Ottelun huippuhetket Ruutu+ -palvelusta.

TPS:n raportin voit lukea täältä.

Ottelun tilastot täältä.

Kuvat: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT