Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Kausikorttikampanjassa yli 500 varausta kahden ensimmäisen vuorokauden aikana!

FC Hakan kausikorttikampanja on saanut vauhdikkaan lähdön, sillä vajaassa kahdessa vuorokaudessa on varattu jo kaikkiaan huimat 515 kausikorttia kaudelle 2024!

Ensimmäiseen vuorokauteen varauksia oli tullut 350 kappaletta ja eilisen SJK -ottelun aikana varauksia tehtiin 100 kappaletta. Tehtaan kentän yleisöä haastettiin ottelun alla tekemään varauksia ja tilannetta seurattiin läpi ottelun. Iso kiitos Tehtiksen yleisölle hienosta heittäytymisestä mukaan kampanjaan.

Yön ja lauantai -aamun aikana varauksia on tullut edelleen lisää ja ensimmäisen hienon rajapyykin, eli 500 varauksen ylitys tehtiinkin ennätyksellisen nopeasti.

– Yli viisisataa varausta kahdessa päivässä on upea alku. Se kertoo, että haaste kiinnostaa ja yhteistä halua täyttää Tehtis löytyy, FC Haka Oy:n hallituksen puheenjohtaja Marko Laaksonen iloitsee.

– Toivottavasti Haka-kannattajat kaikki aktivoituvat, niin saadaan superedullinen kausikortti koko tulevaksi Veikkausliigakaudeksi. Myös kaveria kannattaa muistuttaa haasteesta, jotta tavoitteeseen päästään ja haaste toteutuu.

– Ja tietysti iso kiitos kaikille jo varauksen tehneille, Laaksonen kiittää lopuksi.

FC Hakan kausikorttikampanja käynnistyi torstaina ja kampanjassa myydään kausikortteja FC Hakan miesten edustusjoukkueen kauden 2025 Veikkausliigan kotiotteluihin. Kausikortin kampanjahinta on 59€
Lue lisää ja varaa omasi TÄÄLTÄ.

Kuva: Sanna Lahtinen-Mäkelä | @sannasportphotography

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT