Jussi Peltosen ja Olli Huttusen pelipaidat kehystettiin – myös Päätykatsomo sai oman muistonsa
Perjantain Ykkösliigaottelun alla Ravintola Paviljongissa paljastettiin kolme kehystettyä pelipaitaa. FANtasticin toteuttamat, upeat taulut oli mahdollistamassa Pasi Kärnä Engineering Oy, jonka toimitusjohtaja Pasi Kärnä halusi omien sanojensa mukaan olla jollain tavoin tukemassa hienoa seuraa.
– Heitin keväällä ilmoille ajatuksen että haluaisin jollain tavoin tukea hienoa seuraa ja siinä sitten erinäisten keskusteluiden jälkeen päädyimme siihen että kehystetään kahden seuralegendan pelipaidat sekä lisäksi halusimme kunnioittaa myös traagisesti palanutta Päätykatsomoa, Kärnä kertoo.
Yhteistyössä Teijo Ritosen edustaman FANtasticin kanssa toteutetut pelipaitataulut sekä uudenlainen tapa tukea otettiin seurassa ilolla vastaan.
– On hienoa huomata se miten paljon Haka merkitsee ihmisille. Ja se, miten he miettivät erilaisia keinoja tukea seuraa. Taulujen lahjoittaminen seuralle on hieno tapa tällaiseen tukemiseen, FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen kiittelee tyytyväisenä lopputulokseen.
– Tauluthan ovat erittäin tyylikkäitä ja laadukkaita, ne koristavat hienosti paikkaa kuin paikkaa. Myös taulujen aiheet ovat erinomaisia. Päätykatsomon palo on vielä vahvasti kaikkien muistissa, ja nyt siitä on myös hieno muisto olemassa. Jussi Peltonen on seuran suurimpia ikoneita, ja hänen täytettyään kesällä 90 vuotta, taulu on hyvinkin ajankohtainen.
– Koetamme seurassa miettiä tauluille riittävän paikkaa Tehtaan kentän alueelta. Paikan pitää olla riittävän arvokas, mutta myös kannattajilla pitää olla mahdollisuus päästä näkemään ne, Huttunen kertoo taulujen tulevaisuudesta.

Kannattajat pääsivät tilaisuuden päätteeksi tapaamaan Juhani ”Jussi” Peltosta sekä ottamaan yhteiskuvia Haka-legendan kanssa.
*****
FC Hakan kausikorttikampanjaan on osallistunut jo yli 600 kannattajaa! Lunasta sinäkin paikkasi Tehtiksellä myös ensi kaudella, saat kausikortin vielä tämän viikon ajan, eli sunnuntaihin 18.10.2026 asti vain 59€.
Hanki kausikorttisi TÄÄLTÄ.