Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Jonni Thusberg selättänyt kaksi pahaa polvivammaa – nyt hän toteuttaa unelmaansa Veikkausliigassa

Jonni Thusberg, 23, on taistellut tiensä Veikkausliigapelaajaksi vaikeimman kautta. Kova työ on kuitenkin tuottanut tulosta, kun hän on nostanut itsensä kahden vaikean polvivamman jäljiltä Kolmosesta Veikkausliigaan.

Hämeenlinnalainen Thusberg aloitti paikallisessa nappulaliigassa nelivuotiaana ja siirtyi myöhemmin HJS:n junioreihin. Ensimmäinen paha takapakki uralle tuli 15-vuotiaana, kun häneltä meni polvesta eturistiside poikki. Taukoa peleistä tuli peräti kaksi vuotta, sillä hänen piti odottaa pituuskasvunsa loppuvan ennen leikkaukseen menoa.

– Olin pelaamatta kaksi vuotta ja siirryin suoraan B-junioreihin. Minulla oli kaksoisedustus Härmän kanssa ja pelasin myös Kolmosta. Sitten Haka ja Härmä yhdistivät A-juniorit ja olin siinä mukana, mutta pääpaino oli vielä Kolmosessa. Sitten talvella Keke [Keith Armstrong] kysyi Hakaan, mutten pystynyt vielä silloin liittymään opiskelujen takia, mutta siirryin kesällä. Sillä tiellä ollaan, Thusberg kertoo pelaajataustastaan.

Thusberg debytoi Hakan edustusjoukkueessa kesällä 2018 ja ehti pelata kahdeksassa pelissä ennen kuin hän loukkasi polvensa toistamiseen. Jälleen seurasi pitkä tauko peleistä. Hän myöntää loukkaantumisten olleen rankkaa aikaa, mutta peliuran päättäminen ei käynyt missään vaiheessa mielessä.

– Minulla oli koko ajan mielessä jatkaa uraani. Olin päässyt juuri Hakaan hyvin mukaan ja saanut vastuuta. Minulla oli kova halu jatkaa jalkapalloa. Olivathan ne silti raskaita hetkiä. Varsinkin, kun näki muiden menevän kentälle ja itse lähdin yksin kuntouttamaan polvea, Thusberg muistelee.

Thusberg kuntoutti itsensä säntillisesti ja palasi tositoimiin viime vuoden toukokuussa. Paluu kentille ei olisi voinut olla komeampi, sillä hän teki heti ensimmäisessä ottelussaan Pallo-Seppojen riveissä peräti seitsemän maalia yhdessä ottelussa.

– No, siinä oli vähän myös vastustajan huonoutta, mutta mieluummin sitä tekee seitsemän maalia kuin nolla. Siitä sai vähän paremmin itseluottamusta palata taas Hakan mukaan.

Thusbergin liityttyä taas joukkueen mukaan, Haka oli kiidossa Ykkösessä ja marssi voitosta voittoon. Murtautuminen takaisin pelaavaan kokoonpanoon voittavassa joukkueessa ei ollut helppoa, mutta Thusberg käytti näyttöpaikkansa. Loppukaudesta syntyi kaksi maalia ja lisäksi hän teki esityön laidaltaan useaan maaliin.

– Sitä odotti koko ajan, että pääsisi takaisin joukkueen mukaan. Siinä on omat vaikeutensa, kun joukkue onnistuu ja tulet puolivälissä mukaan. Minuutteja tuli kuitenkin ihan hyvin.

Thusbergin selkein vahvuus ei ole jäänyt Tehtiksen katsojilta huomaamatta, kun tuulennopea laituri pinkaisee vauhtiin.

– Nopeus on selkeä valttikorttini. Olen myös hyvä ajoittamaan juoksuni linjan taakse. Normaalisti olen hyvä myös 1 vastaan 1 -tilanteissa. Tökkään pallon vastustajasta ohi ja juoksen ohi.

Analyyttisenä pelaajana Thusberg tiedostaa myös omat kehityskohteensa.

– Pallollisena pelaamisessa pienissä väleissä on parannettavaa ja on pystyttävä nopeampiin ratkaisuihin. Ehkä myös puolustusmentaliteetissa, että miten prässätään ja missä kulmassa, miten tilanteisiin mennään ja miten peitetään. Pallollisena tarvitsen vielä lisää malttia ja itseluottamusta.

– Olen saanut valmentajilta paljon apua niissä kohdissa ja pystynyt katsomaan omia pelejäni ja tiedän mitä minun pitää tehdä, Thusberg miettii.

Viime kauden päätteeksi Thusberg teki Hakan kanssa jatkosopimuksen ja on tällä kaudella päässyt tekemään debyyttinsä Veikkausliigassa.

– Sitä oli odotettu pienestä pitäen ja se tavoite alkoi konkretisoitua viime vuosien aikana. Pääsin debyytissäni viideksi minuutiksi kentälle enkä tainnut koskea kertaakaan palloon. Se oli kuitenkin hieno kokemus, sillä olen katsonut Veikkausliigaa aina tosi tarkasti, ja nyt pääsin vihdoin pelaamaan niitä pelaajia vastaan joita on katsellut aiemmin telkkarista.

Tällä kaudella Thusberg on päässyt yhteensä 12 ottelussa kentälle ja liigassa pelitahti on ollut kesällä tiukka. Thusbergiä pelit eivät kuitenkaan haittaa.

– Tahti on myös ollut kova ja kentällä on näkynyt väsyneitä miehiä. Ei se pelitahti kuitenkaan liian kova ole ollut. Enemmän siitä pelaamisesta nauttii kuin treenaamisesta.

Hakan kausi on ollut hankala ja voittoja on tilillä kaksi. Thusbergin mukaan joukkueen ongelmat on hyvin tiedossa ja niiden korjaamiseksi tehdään koko ajan töitä.

– Tuntuu, että meille tulee joka pelissä sellainen yksilöllinen virhe, josta vastustaja tekee maalin. Meillä ei ole myöskään montaa sellaista pelaajaa, joka olisi aiemmin pelannut Veikkausliigaa ja tämä on Ykköstä paljon kovempi sarja. Jos aina antaa vastustajalle 1-2 maalia, niin on vaikea voittaa. Samalla meidän on myös pystyttävä käyttämään omat paikkamme hyväksemme.

– Olemme käyneet ongelmiamme läpi ja puhuneet, että meillä pitäisi olla enemmän kovuutta. Välillä vastustaja tuntuu vähän runnovan ylitsemme ja meidän on pystyttävä vastaamaan samalla mitalla, Thusberg käy läpi Hakan kipupisteitä.

Virheet jäävät yleensä mieleen onnistumisia paremmin ja se alkaa vaikuttaa myös pelaajiin henkisesti.

– Vaikka tulosten ei pitäisi vaikuttaa, vaan pitäisi vain siirtää katseet seuraavaan peliin, niin kyllä ne saattavat vähän vaikuttaa itseluottamukseen. Jos ajattelee, ettei saa munata, niin siinä voi alkaa usko omaan tekemiseen horjua.

Hakan yksi vahvuus on erinomainen joukkuehenki. Viime kauden kaltaisessa voittoliidossa hyvä joukkuehenki pysyy korkealla kuin itsestään, mutta heikompien tulosten aikana sitä taas koetellaan.

– Joukkuehenki ei ole ottanut kolauksia. Jokainen uusi pelaaja on päässyt hyvin mukaan, mutta tietenkin pelien jälkeen kopissa on vähän hiljaisempaa kuin voittojen jälkeen. Joukkuehenki ei ole kuitenkaan kärsinyt.

Hakan esitykset ovat ailahdelleet myös pelien sisällä. Parhaimmillaan se on pystynyt pitämään jokaista tämän kauden vastustajaa ahtaalla, mutta täysin ehjä peli puuttuu vielä.

– Pelimme ovat olleet vähän rikkonaisia. Joko pelaamme hyvin ensimmäisen puoliajan ja huonosti toisella tai päinvastoin. Emme ole pystyneet pelaamaan ehjää 90-minuuttista. Olemme osoittaneet pystyvämme haastamaan minkä joukkueen tahansa, mutta pitäisi pitää peli kasassa koko pelin ajan.

Seuraavan kerran Hakalla on mahdollisuus voittoon lauantaina, kun se matkustaa Pirkanmaan derbyssä Ilveksen vieraaksi. FC Haka järjestää Paviljongissa Oktoberfestin, jossa peliä voi seurata screeniltä. Etkot alkavat kello 14.00 ja jatkot heti pelin päätyttyä.

Kuvat: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT