Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Jami Kyöstilä valmis torstain juhlapeliin

FC Haka pelaa torstaina 85-vuotisjuhlaottelunsa. Tehtaan kentälle tulee vastaan toinen perinteikäs tehdaspaikkakunnan joukkue eli MYPA.

Haka on aloittanut Ykkösen kauden vahvasti. Kahdeksan pelattua ottelua ovat tuoneet kuusi voittoa ja kaksi tasapeliä. Yksi valkopaitojen runkopelaajista on ollut 23-vuotias laitapakki Jami Kyöstilä.

– Aika harvoin millään joukkueella on näin hyvää alkukautta ollut, joten tyytyväinen pitää olla. Joukkueessa näkee, että kaikki nauttivat tällä hetkellä pelaamisesta, Kyöstilä kertoo.

Kyöstilä on ollut vakikasvo Hakan avauskokoonpanossa läpi vuoden.

– Samalla lailla sitä itse nautti pelaamisesta, kun joukkueella kulkee, Kyöstilä painottaa.

Pieni tahra Hakan vahvaan alkukauteen tuli sunnuntaina Kajaanista, kun koskilaiset juuttuivat maalittomaan tasapeliin AC Kajaanin kanssa. Paikkoja voittoon oli vaikka millä mitalla, mutta palloa ei kajaanilaisten maaliin saatu.

– Kyllä pelin jälkeen huomasi, että kukaan ei ollut yhteen pisteeseen tyytyväinen. Mutta siitä tuli nyt entistä enemmän nälkää torstaille. Nyt pitää saada täydet kolme pinnaa, Kyöstilä huomauttaa.

Haka ja täksi kaudeksi Ykköseen noussut MYPA ovat kertaalleen tämän vuoden puolella kohdanneet. Tammikuun lopulla Saharan tekonurmella pelattu kamppailu päättyi lukemiin 2-2.

– MYPA on pelannut jo useamman ottelun (neljä) ilman tappiota, joten varuillamme saamme heidän kanssaan olla. MYPA osoitti jo cupin pelissä, että he osaavat puolustaa tiiviisti ja iskeä terävästi vastaan, Kyöstilä muistuttaa.

Tehtaan kenttä koki viikonlopun ukkosmyrskyissä kovia, kun kentän kaivot eivät vetäneet kaikkea vettä sisäänsä.

– Vielä emme ole siellä harjoitelleet, mutta viestiä on tullut, että kaikki on kunnossa torstaina, Kyöstilä valottaa.

Hakan ja MYPA:n ottelu käynnistyy Tehtaan kentällä torstaina 13.6. kello 18.30. Otteluun kannattaa tulla ajoissa, sillä juhlapelin alla on jo paljon tapahtumaa.

Kuva: Jari Mäki-Kuutti

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT