Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

IFK Mariehamnin jättänyt keskikenttäpelaaja FC Hakaan

FC Haka ja 23 -vuotias keskikenttäpelaaja Oskari Sallinen ovat allekirjoittaneet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen, mikä pitää sisällään option myös ensi vuodesta.

Juuri 16 -vuotissyntymäpäivänsä alla Veikkausliigadebyytin vuonna 2017 tehnyt Sallinen on ehtinyt urallaan pelaamaan kotimaisten kenttien lisäksi hollantilaisen FC Groningenin junioriakatemioissa. Viimeiset kaksi kautta mies on pelannut Veikkausliigaa IFK Mariehamnin riveissä, missä tällä kaudella mies on esiintynyt kaikissa joukkueen 17 ottelussa, joissa maalinteossa Sallinen on onnistunut kolmesti.

– Oskari tuo meille laajuutta ja monipuolisuutta joukkueeseen. Hänen aktiivinen pelitapansa sopii hyvin joukkueeseemme ja hän hallitsee myös useamman pelipaikan, FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen taustoittaa siirtoa.

Sallinen itse saapui Valkeakoskelle odottavaisin ja positiivisin mielin.

– Kuulin että Haka oli kiinnostunut niin tämä kuulosti hyvältä vaihtoehdolta ja seuraavalta askeleelta tässä vaiheessa. Jännittävä loppukausi on edessä joukkueena ja uusi mahdollisuus myös itselle taistella peliajasta!

Torstai -iltana mantereelle saapunut peluri oli jo perjantaina joukkueen mukana treeneissä ja meno tuntui maistuvan hyvältä.

– Meno tuntui hyvältä treeneissä! Pelaajat ja valmennus ottivat hyvin sisään joukkueeseen ja tekeminen oli laadukasta!

– Pelaajat ja taustat vaikuttivat heti ammattimaisilta sekä mukavilta.

Loppukauden suhteen miehen tavoitteet ovat korkealla.

– Tavoitteena on henkilökohtaisesti auttaa joukkuetta parhaani mukaan ja ansaita peliaikaa. Joukkue on hyvissä asemissa loppukautta ajatellen ja haluamme menestyä niin sarjassa kuin myös cupissa!

Tervetuloa FC Hakaan Oskari!

FC Haka tiedottaa lisää tulevista pelaajahankinnoista lähipäivinä, joten seuraa meitä niin sosiaalisessa mediassa, kuin täällä kotisivuillakin!

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT