Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hyökkäävä keskikenttä löytyi – Hakan joukkue lähes valmis!

FC Haka ja Marokon pääsarjajoukkue Raja Casablanca ovat päässeet sopimukseen kauden 2023 kattavasta lainasopimuksesta, mikä tuo Valkeakoskelle hyökkäävän keskikenttämiehen Mehdi Boukassin.

26 -vuotiaalla Boukassilla on taskussaan sekä Algerian, että Belgian passit ja hän on urallaan pelannut muun muassa Belgiassa, Portugalissa ja Bulgariassa.

Vähäiselle peliajalle seurassaan jäänyt keskikenttämies sai agenttinsa kautta kontaktin Hakaan, eikä päätös siirtymisestä Suomeen ja Valkeakoskelle ollut vaikea.

– Agenttini tarjosi minua seuralle ja he olivat kiinnostuneita. Minulla oli mahdollisuus jäädä joukkueeseeni tai lähteä lainalle, ja päätin heti hyväksyä FC Hakan tarjouksen, Boukassi kertoo.

Ennen saapumistaan Valkeakoskelle, seurasta oli jo jonkin verran taustatietoa.

– Tiedän Hakan olleen suuri Suomessa ja myös sen, että valmentaja (Teemu Tainio) oli aikoinaan mahtava pelaaja.

– Niin ja tulemme myös pelaamaan Euroopassa tulevalla kaudella!

Algerialainen näkee, että hän tulee tuomaan joukkueeseen nopeutta ja tekniikkaa, sekä olevansa voittava pelaaja.

Sunnuntaina Suomeen saapunut Boukassi ei ole ensimmäistä kertaa elämässään lumen ja kylmyyden keskellä, mutta ihan näin kylmään hän ei ole tottunut.

– Belgiassa on myös kylmä, mutta täällä on kaksi kertaa enemmän. Mutta pidän lumesta ja tulen sopeutumaan kyllä.

Onneksi pitkää sopeutumista ei tarvita, sillä kevät ja etenkin Veikkausliigakausi tekee tuloaan. Mehdi Boukassin myötä Hakan joukkue onkin lähes valmis, sillä verkot ovat vesillä enää maalivahdin osalta.

FC Haka 2023:
Aatu Hakala, Niklas Friberg, Atte Sihvonen, Janne-Pekka Laine, Vigori Gbe, Stavros Zarokostas, Logan Rogerson, Eero-Matti Auvinen, Tino Purme, Konsta Mervelä, Thomas Saarinen, Oiva Laaksonen, Felix Lehtinen, Anthony Herbert, Tuure Siira, Henri Malundama, Oliver Whyte, Haymenn Bah-Traoré, Kristian Yli-Hietanen, Ryan Mahuta, Juan Lescano, Fallou Ndiaye ja Mehdi Boukassi.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT