Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hopen hyväntekeväisyysliput toimitettu

FC Hakan kausikorttihaasteessa oli mahdollisuus ostaa kausikortteja hyväntekeväisyyteen lahjoitettavaksi. Talven aikana hyväntekeväisyyskortteja kertyi yhteensä 78, jotka vastaavat 1092 lippua. Liput jaetaan Hope ry:lle, Sääksmäen seurakunnalle ja Valkeakosken kaupungin nuorisotoimelle.

Keskiviikkona FC Hakan pelaajista Henri Malundama ja Niklas Friberg vierailivat Hope ry:llä Tampereella viemässä lahjoitetut liput ja tutustumassa toimintaan. Pelaajat pääsivät myös lajittelemaan lahjoitettuja vaatteita. Viime vuonna Miesten Ykkösen seurat järjestivät hyväntekeväisyysotteluita, joissa kerättiin liikuntavälineitä Hopelle, joten oli luontevaa jatkaa yhteistyötä.

Liput vastaanotti Hopella vapaaehtoisena työskentelevä Sari Vilmunen.
– Näistä tulee olemaan paljon iloa alueen vähävaraisille perheille. Hienoa että saimme jatkaa yhteistyötä, Vilmunen kiitteli.

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, jonka tavoite on, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Hope jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille vaate- ja tavaralahjoituksia sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä. Viime vuonna Tampereen alueella autettiin reilua 1300 perhettä ja yli 3000 lasta. Lahjoituksia voi tuoda Hopelle aukioloaikoina (arkisin 9-15, paitsi ke 9-18, osoite Sellukatu 15, Tampere). Tällä hetkellä tarvitaan erityisesti teini-ikäisille vaatteita. Lue lisää ohjeita täältä: https://hopeyhdistys.fi/haluan-auttaa/

Hope ry tekee paljon erilaista yhteistyötä yritysten kanssa, Vilmusen ja muut tavoittaa parhaiten sähköpostitse tampere@hopeyhdistys.fi.

Kausikorttihaasteen viimeiset hyväntekeväisyysliput toimitetaan ensi viikolla Valkeakosken kaupungin nuorisotoimelle.
Kiitos kaikille lahjoittaneille!

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT