Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakalla tärkeä peli kotietua ajatellen

Hakan nousuhaaveet ovat menneet eikä putoaminenkaan enää uhkaa. Loppukauden tärkein tavoite on saavuttaa paikka viiden parhaan joukossa. Se tietäisi yhtä ylimääräistä kotipeliä ensi kaudelle.

Hakan sijoitus on tällä hetkellä juuri viides ja pahin uhkaaja on kolmen pisteen päässä. Tuo uhkaaja on Jaro, joukkue jonka Haka kohtaa lauantaina Pietarsaaressa.

– Molemmat seurat tietävät tämän pelin merkityksen. Ehdottomasti lähdemme hakemaan kolmea pistettä, mutta tasapelikään ei olisi mahdottoman huono tulos, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong miettii.

Tällä kaudella Haka ja Jaro ovat pelanneet kaksi tasapeliä. Pietarsaaressa peli päättyi 2-2 ja Valkeakoskella 0-0.

– Pietarsaaressa nousimme hienosti kahden maalin takaa tasoihin. Kotipelistä sen sijaan jäi huono maku, kun meiltä hylättiin kaksi maalia. Jaro on yksi niistä joukkueista, joita emme ole tällä kaudella voittaneet. Ehkäpä kolmas kerta toden sanoo, Armstrong huomauttaa.

Aivan parhaalla miehistöllään Haka ei peliin pääse. Sivussa ovat loukkaantumisten vuoksi Antto Hilska, Patrik Ahonen ja Erkka Helminen.

– Lisäksi Jami Kyöstilä on ollut koko viikon flunssassa, mutta hän on jo palannut harjoituksiin, Armstrong toteaa.

Jaro-pelin jälkeen Hakalla on kautta jäljellä kaksi ottelua. Lauantaina 14. lokakuuta on kotipäätös KPV:ta vastaan ja viikkoa myöhemmin Haka kohtaa vieraskentällä GrIFK:n.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT