Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka voitti TPS:n 4-1

Tiistaina MP:n 5-0 voittanut Haka jatkoi maalijuhliaan lauantaina Eerikkilässä. Hakan tavoin Ykkösen kauteen valmistautuva TPS kaatui lukemin 4-1 (3-1).

Ottelu sai salama-alun, sillä parissa minuutissa molemmat joukkueet olivat onnistuneet maalinteossa. Erkka Helminen vei irtopallosta Hakan johtoon jo avausminuutilla, mutta TPS tasoitti pian pelin Riku Sjöroosin osumalla.

– En edes ehtinyt kentän laidalle, kun kaksi maalia oli jo tehty, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong naurahti.

Hakan toisen maalin viimeisteli 17. minuutin kohdalla läpiajosta testipelaaja Lutfi Bilali ja kolmannen iski 25. minuutilla rangaistuspilkulta Anton Popovitch.

Loppulukemat täräytti toisella puoliajalla Matti Jussila, jonka tykki upposi verkkoon yläriman kautta vartti ennen täyttä aikaa kulmapotkun jälkitilanteesta.

– Puolustimme taas varsin hyvin ja käytimme maalipaikat hyväksemme. Jami Kyöstilä sai pitkästä aikaa kunnolla minuutteja ja Diogo Tomas samoin puolustuksen keskustassa, Armstrong mietti.

Uusina testipelaajina Haka esitteli Bilalin ja Patrik Ahosen.

– Molemmilta ihan hyvä esitys, mutta kumpikin on vielä selvästi keskenkuntoinen, Armstrong huomautti.

Hakan harjoitusottelut jatkuvat ensi viikon sunnuntaina Salossa SalPaa vastaan. Ottelu alkaa kello 14.45.

Hakan kokoonpano: Joonas Immonen, Jami Kyöstilä (57. Juho Saarinen), Mikko-Petteri Latosaari, Henri Malundama, Diogo Tomas (57. Paavo Ahola), Patrik Ahonen (66. Emenike Mbachu), Jaakko Rantanen, Anton Popovitch, Erkka Helminen (74. Matti Jussila), Tuomas Lähdesmäki, Lutfi Bilali (63. Kalle Multanen).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT