Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka vei huikean jännitysnäytelmän

Haka palasi lauantaina voittojen tielle huikeassa jännitysnäytelmässä. KPV kaatui Tehtaan kentällä lukemin 3-2 (0-1).

KPV meni ottelussa johtoon 12. minuutin pelin jälkeen. Kulmapotkun jälkitilanteessa Matthew Mendy jäi vapaaksi ja pallo oli verkossa. Osumaa protestoitiin kädellä tehdyksi, mutta erotuomari Joni Hyytiä pysyi päätöksessään.

Ensimmäisellä puoliajalla Haka piti kyllä palloa, mutta huippupaikkoja kotijoukkue ei onnistunut luomaan. Vieraiden vaaran paikat tulivat erikoistilanteista.

Toisella puolikkaalla Haka jatkoi hallintaansa, mutta puski edelleen päätään kokkolalaisten puolustusmuuriin. Topi Järvi tuli vaihdosta kentälle 61. minuutilla ja ehti olla kehissä vain muutaman minuutin. Sitten Järvi antoi hyvän keskityksen, Joni Mäkelä taisteli pallosta ja Elias Ahde onnistui ulkosyrjällä tuomaan Hakan tasoihin.

Hakan iloa kesti vain muutama minuutti ja ensimmäisen puoliajan tyyppinen tilanne kostautui taas. Mendy pääsi tekemään pahojaan lähietäisyydeltä Teemu Mäen kulmapotkun jälkeen.

Lopussa Haka loi hyvin painetta KPV:n päätyyn ja ensimmäinen palkinto tuli 87. minuutilla. Pirteästi pelannut Järvi toi Hakan tasoihin.

– Vähän se pallo siinä tilanteessa pomppi, mutta onneksi meni maaliin. Kaikki lasketaan, Järvi huomautti.

Maalijuhla ei vielä tuohon loppunut vaan Haka ratkaisi pelin varsinaisen peliajan umpeutuessa. Emenike Mbachu laukoi ja Ahde oli tilanteessa hereillä.

– Pitkästä aikaa hieman jännitti ottelun alla, mutta itse peli vei taas mukanaan, valmennusvastuun viikolla ottanut Asko Jussila pohti.

– Ensimmäisellä puoliajalla olimme vaikeuksissa, mutta pelin edetessä pääsimme paremmin mukaan. Vaihdot piristivät ja saimme palloa vastustajan selustaan, Jussila sanoi.

Hakan seuraava vastustaja on nousukuntoinen FF Jaro, jonka koskilaiset kohtaavat Pietarsaaressa sunnuntaina 11.9. Tehtaan kentän seuraava vieras on torstaina 14.9. Valkeakoskelle saapuva EIF, joka tappelee Hakan kanssa tällä hetkellä samoista sijoituksista.

Hakan kokoonpano: Joonas Immonen, Aapo Mäenpää (85. Jarno Mattila), Mikko-Petteri Latosaari, Etchu Tabe, Juho Saarinen, Jaakko Rantanen, Chris James (var.) (61. Topi Järvi), Tuomas Lähdesmäki, Emenike Mbachu, Joni Mäkelä (73. Jesse Sarajärvi), Elias Ahde (var.).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT