Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka korkkasi uuden Tehtiksen upealla voitolla!

Kaksi pitkään voitoitta ollutta joukkuetta kohtasivat lauantai -iltapäivässä uusitulla Tehtaan kentällä, kun FC Haka ja IFK Mariehamn iskivät yhteen maaottelutauon jälkeen Veikkausliigassa. Kotijoukkue oli maalin verran parempi maali-iloittelussa ja kuittasi voiton taskuunsa 3-2 -tuloksella.

Ottelu sai kotijoukkueen kannalta synkän alun, kun vierailija siirtyi 0-1 -johtoon jo ottelun yhdeksännellä minuutilla. Maalia edelsi Aatu Hakalan kaksi huikeaa torjuntaa, joista ensimmäisestä mentiin kulmalipulle. Kulmapotku leijaili vaarallisesti maalin edustalle, mistä John Owoeri pääsi laukaisemaan. Tämän Hakala vielä torjui, mutta paluupalloon ennättäneen Eero Tammisen laukausta Haka -vahti ei enää kyennyt pysäyttämään, vaikka sormensa väliin saikin.

18.6.2022, Tehtaan kenttä, Valkeakoski. Veikkausliiga 2022 FC Haka – IFK Mariehamn

Maali toimi kotijoukkueelle selkeänä herätyksenä, sillä seuraavaksi peli pyöri käytännössä Hakan hyökkäyspäässä. Tasoitusta ei pitkään tarvinnutkaan odottaa, sillä ansaittu tasoitusosuma syntyi 19. minuutilla.

Stavros Zarokostas pääsi oikealta laidalta ajamaan sisään, piti pallon maltilla itsellään ja syötti päätyviivalta Logan Rogersonille täysin avopaikkaan. MM -karsintareissultaan suoraan koskilaisten avaukseen palannut uusi-seelantilainen laukoi pallon vuorenvarmasti vasemman tolpan juureen.

Rogerson oli vain pari minuuttia myöhemmin uudelleen maalipaikassa, mutta tällä kertaa miehen laukaus suuntautui sivuverkkoon.

Pitkään ei kuitenkaan tarvinnut odottaa, että verkko Elmo Henriksson takana heilui jälleen. Toinen uusi-seelantilainen, Oliver Whyte, vapautti Zarokostaksen boksin sisällä vetopaikkaan, kreikkalaisen sihti oli kohdillaan ja valkopaidat olivat nousseet kuudessa minuutissa tappioasemasta johtoon.

18.6.2022, Tehtaan kenttä, Valkeakoski. Veikkausliiga 2022 FC Haka – IFK Mariehamn

Ensi jakson lopussa Hakan vyörytys hivenen hellitti ja puoliajan loppu pelailtiin maalittomana loppuun.

Toiselle jaksolle kotijoukkue tuli jälleen hyvällä energialla, mikä näkyi nopeasti tulostaululla. Pirteästi läpi ottelun esiintynyt Zarokostas haastoi rangaistusalueella röyhkeästi, eikä IFK -puolustuksella ollut muuta vaihtoehtoa, kuin rikkoa. Tuomari Dennis Antamo vihelsi pallon pilkulle, taakse asettunut Lee Erwin sijoitti pallon varmasti oikeaan alakulmaan ja Haka karkasi jo ratkaisevan tuntuiseen 3-1 -johtoon ottelun 53. minuutilla.

Toisella jaksolla Haka sai pahan takaiskun, kun oikea laitapuolustaja Seth Saarinen joutui jättämään kentän loukkaannuttuaan. Jo tiistain Cup -ottelussakin oikeana laitapuolustajan pelannut, monikäyttöinen Tino Purme hoiti kuitenkin tontin mallikkaasti ottelun loppuun asti.

Peli oli jo etenemässä vääjäämättömästi kotijoukkueen kahden maalin voittoon, mutta vieraiden Baba Mensah päätti toisin. Ghanalainen laukoi pallon tarkasti oikealta vasempaan ylänurkkaan ja toi saarelaiset maalin päähän lisäajan kolmannella minuutilla. Viimeisten minuuttien ajaksi saatiinkin vielä ekstra -jännitystä, mutta valkopaidat pystyivät pitämään palloa hyökkäysalueellaan, eikä isompaa vaaraan enää syntynyt.

– Kyllähän tuosta pelistä paistoi, että siinä oli kaksi joukkuetta, joilla tulokset ei ole mennyt ihan nappiin viime aikoina. Oli paljon hermostuneisuutta ja jossakin vaiheessa peliä oli vähän päästä päähän menoa, Teemu Tainio analysoi ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa.

– Meidän hyökkäyspelaaminen oli tänään hyvää! Luotiin paljon paikkoja, mutta sitten taas puolustuspelaaminen ei ollut sellaista kompaktia, mitä meidän esittää. Taas erikoistilanteesta päästettiin kaveri eteen, mutta jaksettiin uskoa ja hyvin jätkät painoi hommia.

– Tämä viikko oli sellainen, että kaksi pakkovoittoa piti ottaa ja se tietyllä tapaa näkyi pelaajien elekielessä ja esityksessä.

– Olen erittäin tyytyväinen täyteen kolmeen pisteeseen, se lämmittää kovasti, ”Teme” totesi huojentuneena.

Ottelun tilastot Veikkausliiga.com.

Huippuhetket Ruutu+ -palvelusta.

Kuvat: Juha Tamminen

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT