Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka juhli lopussa upeaa voittoa

FC Haka teki upean nousun Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa AC Oulua vastaan. Saharan tekonurmella pelatussa kamppailussa Haka oli 80. minuutilla vielä tappiolla, mutta voitti lopulta 2-1.

Ensimmäisen puoliajalla joukkueet olivat vielä hieman kohmeessa kuuden asteen pakkasessa, mutta toisella alkoi tapahtua. Ottelun ensimmäinen maali meni hieman Haka-vahti Joonas Immosen piikkiin. AC Oulu katkaisi Immosen matalan maalipotkun juuri ennen tunnin täyttymistä ja Loorents Hertsi sijoitti pallon ohi Immosen.

Haka ei takaiskusta hätkähtänyt vaan loi painetta AC Oulun päätyyn. Ottelun 81. minuutilla Samuel Chidi syötti Aleksi Lehtojuurelle, Lehtojuuri haastoi AC Oulun puolustusta ja Elias Ahde tuikkasi lopulta tasoituksen.

Ahteella oli huikea paikka hetkeä myöhemmin johtomaaliin, mutta oululaiset ehtivät viime tipassa väliin.

Seuraava merkintä oli 89. minuutilla AC Oulun David Ramadingayen punainen kortti kahden varoituksen seurauksena. Toinen varoitus tuli Anton Popovitchin kaadosta keskialueella.

Haka sai kulmapotkun, kun erotuomarin määräämää lisäaikaa oli pelattu kolmisen minuuttia. AC Oulu sai purettua pallon rangaistusalueen rajalle, mutta Joona Tapanin terävä alanurkkalaukaus toi ansaitun voiton.

– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä hyvää, toisella AC Oulu pääsi vähän paremmin peliin mukaan. Mutta oli hieno asia, että usko ei loppunut tappioasemassa vaan pystyimme nousemaan vielä voittoon, Hakan päävalmentaja Teemu Tainio kiitteli.

– Oli myös hieno asia, että kentällä nähtiin myös yksi uusi debytantti, Tainio vihjasi loppuhetkillä kentälle tulleeseen Wiljam Valtoseen.

Hakalla on nyt koossa neljä pistettä kahdesta cupin lohkovaiheen ottelusta. Lohkovaiheessa Tainion suojatit kohtaavat vielä vieraskentällä MuSan ja Jaron. Lohkon kaksi parasta joukkuetta selviää jatkoon.

– Ensi viikolla meille tulee uusia pelaajia testiin. Kaksi maalivahtia ja yksi hyökkääjä, Tainio kertoi.

Hakan seuraava ottelu on MuSaa vastaan perjantaina 15. helmikuuta Porin Karhuhallissa kello 18.30.

Hakan kokoonpano: Joonas Immonen, Jami Kyöstilä, Niklas Friberg, Ville Starck (var.), Henri Malundama (var.), Severi Keskitalo (60. Samuel Chidi), Anton Popovitch, Tino Purme (72. Aleksi Lehtojuuri), Joona Tapani, Elias Ahde (88. Wiljam Valtonen), Antto Hilska.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT