Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka iski voitolla kolme kärpästä yhdellä kertaa – ”Olemme Pirkanmaan ykkösiä”

FC Haka aloitti Veikkausliigakauden kotivoitolla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008. Janne-Pekka Laine myöntää hyvän kauden alun tuoneen positiivista potkua joukkueeseen.

Alkukaudet olivat Hakan suurin kompastuskivi kahdella edelliskaudella Veikkausliigassa. Vuonna 2020 avausvoittoa jouduttiin odottamaan 11 ottelua ja viime kaudella Haka hävisi kolme ensimmäistä peliään ja ensimmäinen kotivoitto tuli vasta seitsemännellä yrittämällä. 

Tänä vuonna Haka sai parhaan mahdollisen alun, kun se avasi sekä voitto- että kotivoittotilinsä heti avausottelussa. Haka on pelannut nyt, viime kausi mukaan lukien, yhdeksän peräkkäistä ottelua ilman tappiota, joista kuusi on kotona.

– Oli tosi tärkeä aloittaa kausi voitolla. Viime kaudella ensimmäisen voiton saaminen kesti ja se toi pienen tuskan mukanaan. Nyt saimme tästä voitosta vähän itseluottamusta lisää. Täytyy muistaa, että Ilves on tosi hyvä jengi, Laine kertoo.

Kuin kirsikkana kakun päälle, Haka vankisti asemiaan entisestään Pirkanmaan herrana. Haka vei joukkueiden välisen paremmuuden jo talven Liigacupin otteluissa ja valtikka pysyi tiukasti käsissä myös Veikkausliigassa.

– Näyttää siltä, että olemme tällä hetkellä Pirkanmaan ykkösiä. Viimeisestä kahdesta pelistä meillä on kaksi voittoa. Vahvasti näyttää siltä, että herruus on vaihtunut, Laine heittää pienen piikin kasvattajaseuransa suuntaan.

Laineen harjoituskautta väritti varusmiespalvelus Santahaminan Urheilukoulussa. Lokakuussa palveluksen aloittanut ja maaliskuussa päättänyt Laine antaa kehuja varusmiespalveluksen ja harjoittelun yhdistämisestä.

– Se meni tosi hyvin. Urheilukoulun tarkoitus on se, että pystyy urheilemaan samalla. Jonkin verran olen kuullut muiden kokemuksia muista paikoista, niin ne eivät olleet urheilun kannalta niin hyviä. Tuolla kyllä onnistui homma tosi hienosti, Laine kiittelee.

Urheilukoulun joukkue piti loppuvuodesta yhteisleiriä Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen kanssa. Urheilukoulun mukana nähtiin myös Huuhkaja-tähti Robin Lod.

– Siinä huomasi kuinka hyvää kaikki tekeminen oli Suomen yhdellä parhaista jalkapalloilijoista ja kuinka tasaisesti hän suoritti. Hänessä näki sen tason millä pitää olla, jos haluaa huipulle.

Varusmiespalveluksesta huolimatta – tai juuri sen vuoksi – Laine on pelannut jo talvesta lähtien erinomaisella tasolla. Hän onkin ottanut entistä isompaa pallollista roolia Hakan pelinrakentelussa. Laineen mukaan kehitystä on tapahtunut talven aikana, mutta myös uusi aktiivisempi pelitapa suosii häntä paremmin.

– Siinä on vähän molempia. Viime kausi toi paljon lisää itseluottamusta, kun sain paljon vastuuta ja minuutteja. Mutta nyt myös saan pelata vähän enemmän pallollisena, ja se tuo enemmän vahvuuksiani esiin.

Seuraavaksi Hakan kausi jatkuu torstaina, kun se kohtaa hieman poikkeuksellisesti Helsingissä FC Hongan. Hongan luonnonnurmi Tapiolassa ei ole vielä pelikunnossa, joten ottelu on siirretty pelattavaksi torstaina Bolt Arenalle. Lisäksi pelipäivä aikaistui päivällä alkuperäisestä.

Honka aloitti kautensa 0-1-tappiolla HJK:lle. Kauden ennakkoarvioissa Hongan povattiin kuitenkin palaavan tällä kaudella jälleen kärkikahinoihin ja se voitti talvella myös Liigacupin.

– Tiukka peli on tulossa. Honka näytti hyviä esityksiä Liigacupissa. En kuitenkaan näe mitään syytä, miksemme voisi omalla pelillämme voittaa ottelua.

Joukkueet kohtasivat toisensa vuoden ensimmäisessä Liigacupin pelissä. Tuolloin Espoossa päädyttiin 1-1-tasapeliin ja siinä ottelussa Laine teki Hakan maalin komealla laukauksella.

– Toivottavasti heilahtaa nytkin. Ilvestä vastaan oli jo pienestä kiinni. Muutenkin tällä kaudella on tarkoitus saada tehoja lisää, ja varsinkin muutama maali lisää ja enemmän tietysti myös syöttöjä. Syöttöjä tuli jo viime vuonna mukava määrä, mutta annoin aika paljon erikoistilanteita ja niistä on niitä helpompi saada, toteaa Laine.

FC Hakan ja Hongan välinen ottelu alkaa kello 18.00. Jos et pääse paikalle, niin Ruutu+ palvelu näyttää ottelun suorana lähetyksenä. Ruutu+:n koodeja voi ostaa FC Hakan verkkokaupasta ja tuet samalla FC Hakan toimintaa.

FC Hakan seuraava kotiottelu on 22.4., kun Tehtaan kentälle saapuu vieraaksi HIFK.

Kuvat: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT