FC Haka palkitsi kauden onnistujat ja käänsi katseet tulevaan kauden päättäjäisissä

FC Haka paketoi kauden 2026 viime torstaina Tehtaan kentän Ravintola Paviljongissa järjestetyissä päättäjäisissä. Paikalle oli kutsuttu pelaajat ja joukkueen taustat puolisoineen, muut seuran toimihenkilöt sekä muita tiiviisti kauden aikana panoksensa seuran eteen antaneita. FC Haka Oy:n hallituksen puheenjohtaja Marko Laaksonen kiittikin omassa puheessaan erityisesti kaikkia taustavoimia.

– Haluan kiittää jokaista pelaajaa, valmentajaa, taustahenkilöä, toimiston ja tapahtumien työntekijää sekä työryhmien vapaaehtoista ja jokaista hakalaista siitä työstä, mitä olette seuran hyväksi ja kehittymisemme eteen tehneet. Se on näkynyt ja kuulunut ja se on mahdollistanut seuran toiminnan ja tuhansien ihmisten kokeman jalkapallon ilon Valkeakoskella.

– Haluan erikseen kiittää ja huomioida myös pelaajien ja kaikkien seuran tekijöiden puolisot ja muut taustajoukot kotona. Tiedän, että välillä vaihtuvat aikataulut ja usein yöhön saakka venyvät pelireissut vaativat myös teiltä paljon. Kiitos, että olette olleet tukena, ja taustavoimana antaneet mahdollisuuden meille juosta unelmiemme perässä, Laaksonen kiitti lämpimästi.

Päättäjäisissä perinteisesti muistetaan myös kauden ansioituneita pelaajia sekä taustavoimia. Tänä vuonna pelaajille jaettiin kaikkiaan neljä palkintoa, joista kolme on seuran jakamia sekä neljäntenä kannattajien valitsema kauden pelaaja, eli Chopeen malja, jonka tänä vuonna voitti Oiva Laaksonen.

Parhaan maalintekijän palkinnon, eli Roton pytyn voitti Oliver Whyte kahdeksalla osumallaan. Gentleman pelaajan palkinnon sai itselleen Jesper Karlsson ja Nuorena lupauksena palkittiin Miika Mahlamäki.

FC Hakan suurimman kunnianosoituksen, eli Juuson plaketin(nro 33) sai tänä vuonna Reijo Laaksonen, joka on ollut vajaan viidentoista vuoden ajan aina paikalla, oli sitten isompi tai pienempi asia, joka pitää kunnostaa tai muuttaa tai rakentaa, jotta Haka voi pelata ja Tehtaan kenttä toimia. Hän on aina positiivisella eteenpäin katsovalla asenteella tukemassa muita Hakan tekijöitä ja edelleen jokaisena ottelupäivänä hän hoitaa paikalleen kaasupullot grilleille, sähköt myyntipisteille ja vie muita talkootekijöitä kahville päivän hommien lomassa.

– Hän osoittaa isoa Haka-sydäntä esimerkillään ja sitoutumisellaan, palkinnon yhdessä Olli Huttusen kanssa luovuttanut Karri Kekkonen tunteikkaasti julisti.

Oman puheensa lopuksi Marko Laaksonen halusi vielä kiittää seuran tämän kauden jälkeen jättäviä pelaajia ja muita taustahenkilöitä sekä loi samalla myös uskoa tulevaan julistaen Hakan tavoitteen pysyvän ennallaan.

– Haluan kuitenkin muistuttaa, että vaikka nyt tilanne muuttuukin, olette aina tervetulleita takaisin Hakaan ja Valkeakoskelle!

– Haka jatkaa ensi vuonnakin korkeimman sarjapaikan tavoittelua. Tekeminen tiivistyy entistäkin selkeämmin tärkeimpiä tavoitteita kohti ja työn laadun ja määrän merkitys joka tehtävässä ja joka päivä korostuu. Haka-sydäntä tarvitaan ja sitä tulee näyttää, ja sen myötä saavutamme tavoitteemme!

Sponsorit
Osta liput