Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Haka Oy:n osakeanti tuotti 19 500 euroa

Yksi alkusyksyn isoista projekteista on FC Hakassa ollut osakeanti. FC Haka Oy:n syyskuun puolessa välissä päättynyt osakeanti tuotti yhteensä noin 19 500 euroa. Tavoitteena oli kerätä mahdollisimman iso pääoma uuden mainostauluhankinnan tueksi.

– Olen iloinen, että edelleen Hakan omistajat ovat valmiita panostamaan seuran kehitykseen. Myös uusia osakkaita tuli jälleen mukavasti. Näillä näkymin suunniteltu investointi toteutuu marraskuun aikana, kertoo hallituksen puheenjohtaja Marko Laaksonen.

Osakeannissa merkintöjä teki yhteensä 137 henkilöä, joista uusia osakkaita on neljännes eli n. 35. Nyt seuralla on jo yli 850 omistajaa.

– Kuluneen vuoden aikana on panostettu myynnin kehittämiseen ja siinä ollaankin viime vuotta hienosti edellä. Lisäksi velkoja on hoidettu pois tiiviisti. Rahatilanne säilyy tiukkana, mutta suunta on oikea.
Nyt aloitamme vauhdilla seuraavan kauden myyntiä, jonka onnistuminen on tärkeää urheilullisesti pitkäjänteisen kehittämisen mahdollistamiseksi, avaa Laaksonen tulevaisuuden suunnitelmia.

Kaikki Haka-yhteistyöstä kiinnostuneet voivat olla yhteydessä toimitusjohtaja Olli Huttuseen. Myös vinkkejä hyvistä yhteistyökumppaneista ja sponsoreista otetaan toimistolla ilolla vastaan.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT