Siirry pääsisältöön FC Haka

FC Haka kohtaa Ykkösliigan pudonneen Ekenäs IF:n lauantaina

FC Hakan harjoitusottelut jatkuvat lauantaina viime kauden päätteeksi Veikkausliigasta pudonnutta Ekenäs IF vastaan. Ottelu Tammisaaressa alkaa kello 15.30.

Lauantain isäntä on pelannut kevään Ykkösliigacupin otteluita kaikkiaan neljä kappaletta, joista kolme on päättynyt tasan ja yksi tappioon. Viimeisimpänä vastassa oli SalPa vieraissa ja tuo ottelu päättyi 3-3 -tasatulokseen.

Luonnollisesti sarjaportaan vaihtuminen yhtä alemmas on vaikuttanut myös joukkueen kokoonpanoon ja liikennettä on ollut molempiin suuntiin. Yksi seuran jättänyt pelaaja on FC Hakaan siirtynyt Simon Lindholm, jonka ajatuksia entisestä seurastaan sekä siirrosta Valkeakoskelle voi lukea nettisivuiltamme löytyvästä jutusta.

Joukkue on kuitenkin pystynyt myös säilyttämään avainpelaajiaan kuten maalivahti Ramilson Almeidan. Kevään otteluissa vastuuta on kuitenkin jaettu maalivahtien kesken tasan, joten lauantaina tolppien välissä voi seisoa myös Otso Linnas. Viime kaudella joukkueen riveissä nähtiin myös entisiä hakalaisia, kun sekä Salomo Ojala että Henri Malundama edustivat EIF:a, mutta molemmat ovat sittemmin jättäneet seuran taakseen.

Hakalle lauantain kohtaaminen on toiseksi viimeinen harjoitusottelu ja näyttelee siinä mielessä jo varmasti paljon sitä, mitä myös Veikkausliigan avauksessa tullaan näkemään niin kokoonpanon kuin pelitavankin osalta. Jo viime lauantain Klubi 04 -ottelussa Andy Smith oli tiivistänyt kokoonpanoa ja samalla kaavalla tultaneen jatkamaan myös tulevana lauantaina.

Ottelu Ekenäs Sparbank Arenalla alkaa kello 15.30.

Kuva: Sanna Lahtinen-Mäkelä | @sannasportphotography

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT