FC Haka kohtaa lauantain Musariottelussa Käpylän Pallon!

OTTELUENNAKON TARJOAA LIPPU.FI

Ykkösliiga jatkuu FC Hakan osalta lauantaina yhdellä kauden odotetuimmista otteluista, kun Käpylän Pallo saapuu vieraaksi kello 15.00 alkavaan, legendaariseen Musariotteluun.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran huhtikuun lopulla ja tuolloinkin Tehtaan kentällä. Haka oli ottelussa kahdesti maalin tappiolla, mutta onnistui yhden miehen vajaalla nousemaan kahdesti tasoihin. Vaiherikas ottelu päättyi lopulta 2-2 -tasatulokseen Imani Lanquedocin ja Oiva Laaksosen vastatessa koskilaisten osumista.

Tuon jälkeen molempien joukkueiden otteet ovat vaihdelleet ottelusta toiseen. Viimeisimmistä neljästä ottelusta molemmat ovat kerryttäneet pistepottia yhdellä voitolla sekä yhdellä tasapelillä ja kahdesti molemmat ovat joutuneet ovat taipuneet vastustajilleen. Sarjataulukossa koskilaiset on kuitenkin selkeästi edellä helsinkiläisiä 25 pisteellään, jotka oikeuttavat neljänteen sijaan. KäPa puolestaan on seitsemäntenä 16 pisteellään.

Hakan edellinen ottelu pelattiin viikko sitten Klubi-04:n vieraana Bolt Arenalla Helsingissä. Lopputulos 2-2 ei hienosta noususta huolimatta tyydyttänyt Tommi Ekmarkia ja päävalmentaja peräänkuuluttaakin joukkueeltaan asennetta.

– Meidän pitää näyttää huomattavasti halukkaammilta ja nälkäisemmiltä kuin Helsingissä. Tämä tarkoittaa ihan kaksinkamppailuista ja yleisilmeestä lähtien.

– Niissä asioissa mitä on käyty läpi niin pitää onnistua. Tarkoittaen etenkin puolustuspeliä, mutta myös terävyyttä hyökkäyspäässä. Klubiakin vastaan luotiin tilanteita ja päästiin ihan hyvin paikoille, mutta pitää olla vieläkin tehokkaampia siellä boksissa.

– Vastassa lauantaina on hyvin samanlainen joukkue kuin Klubi-04 ja SJK Akatemia, eli pelaava, pallollisena tosi taitava ja laadukas joukkue, joka puolustaa tiiviisti. Osaa pelata pallollisena, mutta on myös tarvittaessa suoraviivainen, Ekmark pohtii vastustajaa.

Hakan pelaajatilanne on kokenut muutaman poissaolon lisää sitten viime ottelun. Roni Pietsalo on edelleen sivussa, mutta lisäksi Nika Sichinava ja Jesper Karlsson joutuvat jättämään ottelun loukkaantumisesta johtuen väliin. Sen sijaan uusi sopimuspelaaja Daniel Enqvist on jo lauantaina käytettävissä.

FC Haka – Käpylän Pallo lauantaina 25.7.2026 kello 15.00 Tehtaan kenttä. Musarirannekkeella ilmainen sisäänpääsy ja liput myy Lippu.fi

Ottelu suorana Ruutu+

KäPan ennakko

Sponsorit
Osta liput