Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Haka etenee aikataulussa

FC Hakan edustusjoukkue palaa maanantaina 8. tammikuuta joukkueharjoituksiin joulutauon jälkeen.

Toimitusjohtaja Olli Huttusen mukaan tuolloin testissä on kahdesta kolmeen pelaajaa ja ensi viikon alussa olisi tarkoitus julkaista kaksi sopimusta. Niiden jälkeen Hakalla on koossa 12 sopimusta ensi kaudelle.

– Tammikuun aikana tulemme varmasti täydentämään joukkuetta. Eli olemme täysin aikataulussa joukkueen harjoittelun ja kasaamisen suhteen, Huttunen huomauttaa.

Huttunen iloitsee samalla siitä, että kausikorttimyynti vetää.

– Kausikortteja on myytynä 160, eli reilusti enemmän kuin ennen tähän aikaan, Huttunen toteaa.

Huttunen on tyytyväinen myös yritysmyynnin tahdista.

– Myynti on lähtenyt hyvin liikkeelle, olemme viime vuotisessa vauhdissa, Huttunen sanoo.

Seuran tilikausi 2017 päättyi marraskuun lopussa.

– Tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan tulos olisi moneen vuoteen ensimmäisen kerran positiivinen ja oma pääoma sellaisenaan myös selkeästi positiivinen. Kaikki isommat velat vuosien takaa on järjestelty tai maksettu, FC Haka Oy:n puheenjohtaja Marko Laaksonen muistuttaa.

Led-tauluinvestoinnin myötä odotetaan jatkossa myös myynnin kasvua.

– Suunta on edelleen oikea ja seura vahvistuu koko ajan. Mukaan rakentamaan vahvaa tulevaisuutta tarvitaan ja halutaan lisää eri alojen ammattilaisia ja intohimoisia hakalaisia, Laaksonen alleviivaa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT