Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Cup-taival alkaa Lahdesta

Haka aloittaa vuoden 2017 Suomen Cupin lohkovaiheen lauantaina, kun se kohtaa Mukkulassa FC Lahden.

Suomen Cup uudistui täksi kaudeksi ja mukaan tuli lohkovaihe. Joukkueet on jaettu viiteen kuuden joukkueen lohkoon, joka pelataan yksinkertaisena sarjana. Lohkojen voittajat etenevät suoraan puolivälieriin ja lohkokakkoset sekä paras lohkokolmonen selvittävät tiensä puolivälieräkarsintaan, jossa pelataan yksiosaiset ottelut ja niiden voittajat pääsevät puolivälieriin.

Hakalla on kova lohko, sillä Veikkausliigajoukkueista siinä pelaavat FC Lahden lisäksi Ilves, JJK ja KuPS. Lohkon kuudentena joukkueena on Kakkosessa pelaava MP.

Haka avasi pelikautensa viime viikonloppuna voittamalla selvin 6-0-numeroin HJS:n. FC Lahti on talven aikana ehtinyt pelata jo kaksi ottelua. Ennen joulua se pelasi 2-2-tasapelin KuPS:aa vastaan ja viime viikonloppuna se voitti FC Hongan 2-1.

– Saimme niistä peleistä hieman tietoa Lahden joukkueesta, mutta luonnollisesti tässä vaiheessa kautta vastustajasta ei ole täyttä kuvaa. Heillä on vahva ja kokenut puolustus sekä pari uutta vahvistusta, kun Igor Jovanovic ja Hendrik Helmke tekivät Lahden kanssa sopimukseen. Lahdella on paljon hyviä pelaajia ja se on meille kunnon haaste, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong kuvailee tulevaa vastustajaa.

Valkopaitojen riveissä on odottavat tunnelmat ennen kauden ensimmäistä tosipeliä ja Lahti toimii nuorelle joukkueelle hyvänä mittarina.

– Jätkät haluavat aina mieluummin pelata kuin harjoitella, joten he odottavat peliä innolla. Meillä on nuori joukkue ja mukana on myös kuusi juniori-ikäistä pelaajaa. Tämä ottelu on heille hyvä haaste, sillä Lahdella on runsaasti liigakokemusta joukkueessa. Kova ottelu on tiedossa.

Armstrong otti joukkueen ohjat käsiinsä tammikuun alussa ja joukkueen pelitavan hiominen on vielä alkuvaiheessa. Armstrong haluaakin nähdä pelaajiltaan kovaa taistelua.

– Asenne on yksi asia jota haluan nähdä kentällä. Emme ole ehtineet harjoitella pitkään yhdessä vielä, mutta pystymme kovalla asenteella tekemään pelin Lahdelle vaikeaksi. Haluamme myös luoda maalipaikkoja ja ne on sitten pystyttävä käyttämään hyväksi.

Hakalta puuttuvat lauantaina kokoonpanosta puolustaja Jami Kyöstilä, joka kärsii takareisivammasta sekä maalivahti Ville Kauppinen. Kauppinen kärsii peukalovammasta ja se pitää hänet sivussa tositoimista arviolta muutaman kuukauden. Uutena pelaajana joukkueessa nähdään Omar Khary.

– Joukkueessa on ollut pientä flunssaa, mutta kaikki olivat kuitenkin harjoituksissa perjantaina, joten meillä on 18 pelaajaa mukana lauantaina. Viime kauden lopussa loukkaantunut Topi Järvi on harjoitellut joukkueen mukana täysipainoisesti ja on taas käytettävissä, Armstrong valottaa.

FC Lahden ja Hakan välinen ottelu pelataan Mukkulan hallissa kello 14.00 alkaen. Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä fanseat.comin sivuilta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT