Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

AC Oulu kiusasi – lopputulos oli silti tuttu

Nyt niitä on jo 13 peräkkäin. Hakalla voittoja Ykkösessä nimittäin. Viimeisin tuli lauantai-iltana Oulun Raatista, kun AC Oulu kaatui 1-0.

Vaihteeksi Haka joutui hakemaan täyttä pottia pidemmän kaavan kautta. Anton Popovitch hukkasi avauspuolikkaalla rangaistuspotkun ja viime peleistä tuttua hyökkäyspään ilotulitusta ei tällä kertaa nähty.

– Tiesimme, että vaikea peli tulee ja pitkään meni, että saimme ensimmäisen maalin, Hakan Joona Tapani totesi ottelun jälkeen.

Se maali tuli 75. minuutilla ja tekijä oli Salomo Ojala. Kukapa muukaan. Ojalalle maali oli jo kauden 18:s.

– Pystyimme taas naaramaan ne kolme pistettä, Tapani iloitsi.

Peli lopussa AC Oulu pystyi luomaan painetta Hakan päätyyn, mutta valkopaidat kestivät kotijoukkueen yritykset.

– Me olemme tähän mennessä olleet erittäin hyviä johtoasemassa, mutta tänään emme jostain syystä olleet, FC Hakan päävalmentaja Teemu Tainio puntaroi.

– Hattua pitää pelaajille nostaa, että jaksavat uskoa omaan tekemiseen, Tainio kiitteli.

AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen antoi voittajajoukkueelle tunnustusta. Oululaisten voitoton kotiputki Ykkösessä venähti jo 11 ottelun mittaiseksi.

– Haka oli niin kova kuin tiesimme, mutta emme me ihan jalkoihin jääty. Pieni tasoero näkyi, Ojanen summasi.

Voitto tiesi sitä, että ensi perjantaina Hakan nousu Veikkausliigaan on ensimmäistä kertaa katkolla. Toki se vaatii MuSan kaatamista Tehtaan kentällä ja TPS:n kompurointia kotiottelussaan AC Kajaania vastaan.

Perjantaina TPV:n kukistanut TPS on edelleen 14 pisteen päässä Hakasta, kun kierroksia on jäljellä kuusi. Vaikka loppukausi menisi Hakalta miten pahasti pieleen, niin lauantaina varmistui se, että koskilaiset ovat vähintään mukana Veikkausliigan karsintaotteluissa.

Hakan kokoonpano: Santeri Aaltonen, Jami Kyöstilä, Niklas Friberg, Jacob Bushue, Henri Malundama (var.), Anton Popovitch, Joona Tapani (84. Tino Purme), Jonni Thusberg (64. Samuel Chidi), Antto Hilska, Elias Ahde (69. Erkka Helminen), Salomo Ojala.

Kuva: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT