Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Tasapeli ei riittänyt Hakalle

Seinäjoen SJK varmisti sunnuntaina liiganousun kotikentällään 4798 katsojan edessä pelattuaan Hakan kanssa 1-1 (1-0)-tasapelin. SJK on yhä viisi pistettä Hakan edellä, kun kierroksia on enää yksi jäljellä.

Hakalla oli sunnuntain ottelussa pakkovoiton paikka, mutta koskilaisten tilanne hankaloitui jo 12. minuutin pelin jälkeen. Kesken kauden HJK:sta SJK:ta vahvistamaan tullut Akseli Pelvas onnistui tuikkaamaan pallon Saku Pesosen selän taakse Justin Moosen antaman vapaapotkun jälkitilanteesta.

Haka painosti koko toisen puoliajan ja sai tasoituksen aikaan pelin 88. minuutilla. Pallo jäi pyörimään SJK:n rangaistusalueelle ja Lasse Linjala sijoitti sen vasurillaan alakulmaan. Tasoitus tuli koskilaisittan liian myöhään vaikka lisäaikaa annettiinkin useampi minuutti.

Ykkösen päätöskierros pelataan ensi lauantaina, jolloin Haka saa Tehtaan kentälle vastaansa Viikingit. Hakalaisittain tuon pelin suurin mielenkiinto on siinä, nappaako Jussi Aalto Ykkösen maalikuninkuuden. Aallolla on koossa 13 osumaa ja se on yksi enemmän kuin Ilveksen Kalle Multasella sekä PK-35:n Fidan Seferillä.

Hakan kokoonpano SJK:ta vastaan: Saku Pesonen, Patrik Rikama (51. Jarno Mattila), Regi Nooitmeer, Sami Sanevuori, Olukorede Aiyegbusi (var.), Marco Matrone (var.), Dema (var.), Sakari Saarinen, Juha Pirinen (51. Lasse Linjala (var.)), Eetu Muinonen, Aaron King (77. Sasha Popovitch).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT