OTTELURAPORTTI: FC Haka maalittomaan tasapeliin sarja-avauksessa

FC Hakan osalta Ykköslliga käynnistyi maalittomalla tasapelillä PK-35:n vieraana Helsingissä.

Kotijoukkueen osalta Ykkösliiga käynnistyi suunnitellusti viikkoa aiemmin, jolloin helsinkiläiset nappasivat 4-2 -voiton Ekenäs IF:sta. Hakan avaus puolestaan viivästyi yli viikolla ja suunniteltua pidempi pelaamattomuus näkyi valkopaitojen otteissa varsinkin ensimmäisellä jaksolla.

Ottelu eteni pelillisesti varsin tasaisissa merkeissä läpi ottelun, ja vaikka molemmilla joukkueilla oli satunnaisia paikkoja, niin sekä Anton Lepolan vartioima Haka-maali kuin Alex Ramulan vartioima kotimaali pysyivät koskemattomina.

Mitä lähemmäksi ottelun loppua mentiin, niin sitä vahvemmin koskilaiset vyöryttivät hyökkäyksiä kohti Ramulan maalia. Lukuisista yrityksistä huolimatta, kaivattua maalia ei nähty, ja lopulta pisteet tasattiin maalittomalla 0-0 -tuloksella.

-Harmittaa kyllä paljon, olis pitänyt voittaa tänään, mutta ei voitettu, Tommi Ekmark harmitteli pelin jälkeen.

– Eka puoliaika oli meiltä hermostunutta peliä. Juuri sellainen kauden avaukselle tyypillinen esitys, missä ei tapahtunut oikein mitään. Toki ei omaankaan päähän ollut mitään ongelmia.

– Toisella jaksolla asetelma sit kääntyi, ja meillä oli kyllä tontteja iskeä, ja olisi kyllä pitänyt voittaa. Kahdesta joukkueesta oltiin kyllä lähempänä voittoa.

Ekmark myös myöntää että kotijoukkueen viiden pelaajan puolustuslinja pääsi yllättämään.

– Vähän kyllä yllätyttiin, kun kaveri olikin liikkeellä puolustavalla taktiikalla. Ja tehtiin sit ehkä vähän helpoksi kaverille puolustaminen, ei täytetty keskustaa kuten haluttaisiin.

– Eikä tämän kyllä pitäisi olla ongelma, vaan meidän pitää vain pystyä paremmin vastaamaan oli vastassa mitä tahansa. Ja kyllähän me tokalla parannettiinkin, mutta tänään se ei riittänyt kuin yhteen pisteeseen.

Ottelun tilastot Tulospalvelusta

Ottelun huippuhetket Ruutu+

Kuvat: Sanna Lahtinen-Mäkelä | @sannasportphotography

Sponsorit
Osta liput