Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka taipui virtuaaliderbyssä

FC Haka ja Ilves kohtasivat kautta aikain toisessa Pirkanmaan virtuaaliderbyssä. Ilves oli tällä kertaa vahvempi, kun Eemeli Raittinen ja Maksim Stjopin eivät jättäneet Hakaa edustaneille Jacob Bushuelle ja Luiyi de Lucasille mahdollisuuksia. Ilves-kaksikko kuittasi pytyn Tampereelle 2-0-voitolla.

Haka voitti viime vuonna vastaavan tapahtuman ja voittajajoukkueesta oli tällä kertaa mukana Bushue. Vastaavasti Raittinen edusti viime vuonna Ilvestä ja hävisi Bushuelle keskinäisen ottelun numeroin 0-2. Tämän vuoden kohtaaminen näytti aluksi jatkavan samalla radalla, kun Bushue vei Maximus Tainion nimiin merkityllä maalilla Hakan johtoon heti ottelun alussa. Sen jälkeen tahti kuitenkin muuttui. Raittinen nousi ensin tasoihin ja nautiskeli itse ohjaimen äärellä virtuaaliminälleen neljä osumaa ja vei pelin lukemin 6-1.

– Ei tunnu hyvältä. Aloitin hyvin, mutta sen jälkeen oli pelkkää alamäkeä. Eemeli oli ohjaimen lisäksi hyvä myös kentällä tekemällä neljä maalia, Bushue manasi.

Toisessa pelissä de Lucas sai vastaansa Stjopinin. Stjopin otti pelin nopeasti haltuunsa ja pääsi johtoasemaan. De Lucas nostatti vielä toiveita kavennusmaalilla, mutta Stjopin oli liian vahva ja varmisti Ilvekselle mestaruuden 4-1-voitolla.

– Hän puolusti hyvin eikä antanut minulle juuri palloa. Minulla oli kyllä hyviä paikkoja, mutta tällä kertaa ei mennyt sisään, harmitteli de Lucas.

Mestaruuden ratkettua pelattiin vielä ystävyysottelu, jossa kaikki olivat yhtä aikaa mukana. Haka aloitti jälleen vahvasti päästen ottelussa johtoon, mutta Ilves nousi tasoihin. Ratkaisu nähtiin lopulta jatko-ottelussa, kun Ilves niittasi kaksi maalia.

– Kolmas peli oli hauska, tykkään pelata kaverin kanssa, vaikka se on vähän vaikeampaa. Puolustimme mielestäni hyvin, mutta Ilves tuli vahvasti ja meiltä tuntui loppuvan kunto loppua kohden. Täytyy antaa siitä palautetta kuntovalmentajallemme, Bushue heitti ottelun jälkeen.

– Emme vain olleet valmiita pelaamaan. Mielestäni he olivat erinomaisia ja ansaitsivat voittonsa, Bushue antoi tunnustusta vastustajalle.

 

(Kuva: Jukka Jaskara)

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT