Haka-legenda Olli Huttunen avaa uransa vaiheita Hacastissa – ”Muistan, kun tulin ensimmäistä kertaa Tehtaan kentälle…”

05.08.2020

Olli Huttunen täytti tiistaina 60 vuotta ja vieraili juhlan kunniaksi Ocastiksi nimetyssä Hakan podcastissa kertaamassa uransa värikkäitä vaiheita. Huttunen on käynyt pitkän matkan Kajaanin pihapeleistä suomalaisen ja valkeakoskelaisen jalkapallon legendaksi.

Huttusen jalkapalloura lähti liikkeelle nuorena poikana Kajaanissa pihapeleissä vanhempien poikien kanssa. Hän liittyi mukaan Kajaanin Pallon junioreihin ja C-juniorina hän nousi jo B-juniorien maalivahdiksi. KaPan edustusjoukkueessa hän debytoi jo 15-vuotiaana ja oli seuraavana vuonna jo ykkösvahti.

Hänen edesottamuksensa huomattiin myös kansallisesti ja hänet valittiin 16-vuotiaana vuoden poikapelaajaksi.  Huttunen nousi nopeasti mukaan nuorten maajoukkueeseen, jossa päävalmentajana toimi Haka-legenda Esko Malm, joka istutti Huttusen mieleen siemenen siirtymisestä Hakaan.

– Esko alkoi siinä jo aika pikaisesti puhumaan, että jossain vaiheessa siirryt sitten Valkeakoskelle, Huttunen kertoo Ocastin haastattelussa.

Vuonna 1976 Huttunen oli kuitenkin lähellä siirtymistä Oulun Palloseuran riveihin, mutta lopulta tie vei Valkeakoskelle ensimmäistä kertaa vuonna 1977, kun hän syyskesällä liittyi Hakan harjoituksiin. Vuodesta 1978 hän edusti Hakaa täyspäiväisesti ja loppu on suomalaista ja valkeakoskelaista jalkapallohistoriaa.

– Olihan se aikamoinen kokemus, kun tulin tänne silloin elokuussa. Muistan, kun tulin ensimmäistä kertaa Tehtaan kentälle ja oli aurinkoinen päivä. Tehtaan kentän kulmassa katsoin, kun kenttä oli aivan loistavassa kunnossa ja aurinko paistoi tehtaan takaa. Katselin, että tänne sitä nyt tullaan, Huttunen kertoo.

Kiistattomaksi ykkösvahdiksi Huttunen nousi vuonna 1980 ja toimi sillä paikalla aina vuoteen 1995 saakka, jolloin hän lopetti pelaajauransa. Päätös lopettamisesta oli syntynyt jo syksyllä 1994 ja nälkä viimeiseen kauteen lähdettäessä oli kova.

– Vuosi 1995 oli huikea vuosi. Voitimme Liigacupissa HJK:n Helsingissä ja se antoi osviittaa. Hoidimme loppukauden myös sitten Veikkausliigassa ja saatiin se mitali. Olivathan ne viimeiset pelit aika huikeita, kun Tehtaan kenttä oli täynnä väkeä, vaikkei ollut yhtä katsomoakaan. Siellä oli huikea tunnelma, kun pannaan 5000-600 Tehtaan kentälle. Sen muistaa aina.

Paluu lähellä vuonna 1996

Lopettamisensa jälkeen Huttunen jatkoi Hakassa maalivahtivalmentajan roolissa eikä ollut kaukana, etteikö hän olisi tehnyt paluuta myös pelikentille.

– Vuosi myöhemmin comeback oli aika lähellä. Vuosi 1996 oli aika surullinen, kun putosimme. Kun valmentajanvaihdos tapahtui, ja Jukka Vakkila sai lähteä ja Esko Malm otti ohjat, niin muistan, kun heinä-elokuun vaihteessa pelattiin Legia Varsovaa vastaan ja puheenjohtaja Jussi Sarvikas soitteli, että nyt tarvittaisiin apua ja palaisinko maaliin. Olisin itse asiassa varmaan palannut, mutta olin loukannut harjoituksissa jalkani. Minulla oli polvi pikkaisen turvoksissa enkä pystynyt potkaisemaan palloa. Näitä harvoja loukkaantumisia mitä minulla oli, sattui juuri siihen aikaan enkä olisi edes pystynyt pelaamaan. Muuten todennäköisesti silloin 1996 heinä-elokuun aikana olisin tehnyt comebackin maalille, mutta nyt se jäi tekemättä.

Hakan paidassa Huttunen pääsi pelaamaan myös europelejä ja vaikka menestys jäi tuolloin tulosten valossa laihanlaiseksi, niin mukaan mahtui myös ikimuistoisia pelejä.

Yksi mieleenpainuva ottelu oli vuonna 1978, kun Haka kohtasi Kiovan Dynamon.

– Aikamoisia kokemuksia oli nähdä ne venäläiset koneet, kun ne menivät. En ollut silloin maalissa, mutta meno oli aika kovaa, Huttunen naureskelee.

Oma lukunsa olivat vuoden 1984 ottelut Italian suurseura Juventusta vastaan. Kentällä nähtiin Italian paidassa vuonna 1982 maailmanmestaruutta juhlineet Gaetano Scirea, Claudio Gentile, Antonio Cabrini ja Paolo Rossi. Lisäksi sen ajan suurpelaajat puolalaiset Zbigniew Boniek ja ranskalainen Michel Platini edustivat Torinon ”Vanhaa rouvaa”. Haka joutui pelaamaan oman kotiottelunsa Strasbourgissa ja toinen peli pelattiin Juventuksen kentällä Stadio Comunalella. Haka hävisi molemmat ottelut niukasti 0-1.

– Nämä ovat tietenkin kruununa. Ensin Hammarbyn voitto ja siitä sitten jatkoon Juventusta vastaan. Kyllähän ne tulokset siihen aikaan olivat uskomattomia, kun ajatelleen, ettei tänäkään päivänä pärjätä. Juventus oli siihenkin aikaan kova. Siellä oli Boniekia ja Platinita näiden maailmanmestareiden lisäksi.

– Ensimmäinen peli Strasbourgissa, jossa oli lentokoneellinen koskilaiskannattajia ja muutenkin se tunnelma siellä. Siitä sitten Torinoon. Hienoja kokemuksia, hienoja pelejä, mutta harmittavat tappiot, Huttunen muistelee.

Kyselyitä tuli muualtakin

Huttunen kuuluu siihen harvinaiseen kerhoon, joka on pelannut koko pitkän aikuisuransa yhdessä seurassa. Hän kuitenkin paljastaa, että kyselyitä oli uran varrella muuallekin.

– Tein joskus sen päätöksen, että Pohjoismaihin en lähde. On sitten sama pelata Hakassa kuin lähteä Pohjoismaihin. Olin työelämässä, pelasin Hakassa huipulla ja maajoukkueessa, niin tein päätöksen etten Pohjoismaihin lähde.

– Yksi iso este oli Bosman-sääntö. Silloin ei ollut vapaata siirtoa. Jos minulla oli sopimus loppu seuran kanssa, niin seura pystyi silti pyytämään minusta siirtokorvausta, ja se oli aika monessa siirrossa esteenä.

– Lähimpänä oli Borussia Mönchengladbach, jossa olin viisi kuukautta talvella 1982-83. Jupp Heynckes oli siellä valmentajana ja Lothar Matthäus oli keskikentällä nuori pelaaja ja olimme tavanneet jo aiemmin 21-vuotiaiden peleissä. Se oli kyllä hieno jakso ja sen jakson päätteeksi manageri Helmut Grasshoff tarjosi sopimusta. Samassa palaverissa oli sitten Heynckes, joka sanoi, etten tule kuitenkaan saamaan peliaikaa, vaan hän luottaa nykyisiin maalivahteihinsa. Olisin voinut allekirjoittaa sopimuksen ja jäädä taistelemaan peliajasta, mutta olin maajoukkueessa ja halusin pelata, joten senkin takia palasin takaisin Valkeakoskelle.

– Yhden hyvän pelin pelasin Borussiassakin, kun ennen joulutaukoa kävimme Israelissa ja pelasimme West Hamia vastaan. Voitimme 2-0 ja muistan, kun seuraavana päivänä Kickerissä oli, että uusi tähti on syttynyt Borussiaan. Sitten, kun tulin joululomalta takaisin, kun Heynckesin kommentti oli Kickerissä, että Uli Sude on kolme kertaa parempi maalivahti.

Kerran siirto oli niin lähellä, että siitä ehdittiin lehdistössä jo tiedottaa.

– Oli yksi sellainen turkkilainen mieshenkilö, joka pyrki avittamaan siirrossa Turkkiin ja pari kertaa oli muun muassa Besiktasin kanssa juttua. Siirto oli jo niin lähellä, että sain häneltä kerran lehtileikkeen Turkista, jossa oli etusivulla ”Huttunen siirtyy Besiktasiin”. Siinäkään seurat eivät loppujen lopuksi päässeet yhteisymmärrykseen ja siirto jäi tekemättä.

Maajoukkuelegendaksi ja -valmentajaksi

Huttunen oli Suomi-paidassa vakionimi jo nuorten maajoukkueista lähtien ja yksi alle 21-vuotiaiden peli nousee erityisesti esiin.

– Yksi urani parhaista peleistä oli se, kun pelasimme Saksaa vastaan vieraissa. Hävisimme sen 2-4, mutta siellä oli [Andreas] Brehmeä pakkina, Lothar Matthäus, [Pierre] Littbarskia ja [Rudi] Völleriä vastassa. Puoliajalla oli vielä 1-1-tilanne, eli pidimme heitä tiukoilla. Nimekkäitä pelaajia, jotka sitten myöhemmin nousivat maailman tietoisuuteen.

Huttusen A-maajoukkueura käynnistyi syksyllä 1980 ikimuistoisella pelimatkalla Etelä-Amerikkaan. Yhteensä Huttuselle kertyi uran aikana 60 A-maaottelua.

– Lähdimme kolmen viikon Etelä-Amerikan reissulle ja siellä ensimmäinen maaottelu Boliviaa vastaan La Pazissa, joka on tietysti huikea paikka. Onneksi olin maalivahti, ettei tarvinnut juosta, sillä siellä ei hengitys oikein kulkenut. Hävisimme ensimmäisen pelin muistaakseni 0-3, mutta itselleni jäi mieleen, että tein useita huikeita pelastuksia ja pelasin hyvän pelin. Sain sitten pelata toisenkin pelin, joka pelattiin Santa Cruzissa, joka päättyi 2-2. Pelasimme kolmannen pelin vielä Uruguayta vastaan. Se oli kyllä huikea reissu. Se oli hyvä aloitus maajoukkueuralle.

Huttusen maajoukkueura kesti 12 vuotta, vaikka häntä yritettiin houkutella jatkamaan pidempään.

– Uralla on ollut kahteen comebackiin mahdollisuus. Yksi oli nimenomaan maajoukkueessa. Lopetin maajoukkueessa 1992 ja tein silloin maajoukkuevalmentaja [Jukka] Vakkilalle selväksi, että tämä on viimeinen vuosi maajoukkueessa ja pelaisin syksyyn asti. Kun syksy oli, niin Vakkilahan vaihtui Tommy Lindholmiin ja hän silloin soitteli, että palaatko maajoukkueeseen. Hän haluaisi, että olisin ykkösmaalivahti ja tekisi kapteenin minusta. Totesin, että päätös on tehty enkä palaa enää maajoukkueeseen.

Huttunen palasi maajoukkueeseen kuitenkin myöhemmin urallaan valmentajan roolissa. Vuonna 2002 Antti Muurinen pyysi häntä A-maajoukkueen maalivahtivalmentajaksi ja hän toimi maajoukkueessa aina vuoteen 2010 saakka. Hän oli Muurisen lisäksi Jyrki Heliskosken, Roy Hodgsonin ja Stuart Baxterin alaisuudessa.

– Se oli tietynlaista valmentajakoulutusta koko ajan, kun oli maajoukkueen mukana. En ollut päävastuussa, joten sain seurata koko ajan kansainvälistä huippufutista ja miettiä asioita. Sain varmasti paljon knoppeja myös omalle valmentajauralleni ja se oli hyvä paikka olla mukana.

Huttunen toimi myös yhdessä pelissä päävalmentajana, kun Baxter oli vapautettu tehtävistään ennen EM-karsintojen päättänyttä ottelua San Marinoa vastaan. Huttusen alaisuudessa Huuhkajat murskasi San Marinon 8-0 ja se on samalla Suomen kautta aikain suurin voitto arvokisakarsinnoissa. Se jäi myös Huttusen ainoaksi otteluksi Huuhkajien päävalmentajana.

– Mielenkiintoinen kaiken kaikkiaan. Joukkuehan oli jo valittu, kun sitten ilmeni, ettei Baxter tule sitä ottelua vetämään. Minulta kysyttiin edellisviikolla, että jos Baxter ei tule sitä peliä vetämään, olenko valmis silloin hoitamaan sen pelin. Sanoin, että kyllä. En ollut silloin Baxterin listoilla, vaan maajoukkueen listoilla ja teen tietenkin kaikkeni maajoukkueen eteen. Juttelin Stuartin kanssa tilanteesta ja hän sanoi, että ilman muuta hoidat homman. Kun oli muutama päivä aikaa kokoontumiseen, minulta kysyttiin haluanko muuttaa joukkuetta, mutta sanoin, että mennään tällä. Siinä oli pari päivää aikaa harjoitella ja sain sen pelin vetää. Oli tullut paljon tappioita ja muuta, että tavallaan siinä oli se ilmapiirin luominen, että pystymme sen hoitamaan ja tulos oli sitten erinomainen, Huttunen kertoo Huuhkajien päävalmentajapestistään.

Mestarivalmentajasta toimitusjohtajaksi

Huttunen otti ensimmäisiä askeleitaan valmentajana heti peliuransa päättymisen jälkeen, kun hän toimi Hakan maalivahtivalmentajana. Seuraavana vuonna hän nousi Keith Armstrongin aisapariksi kakkosvalmentajaksi ja lopulta seurasi Armstrongia päävalmentajana vuonna 2002.

Huttusen päävalmentajakausi Hakassa alkoi komeasti. Ensimmäisenä kautena Haka voitti pronssia ja Suomen Cupin, seuraavana kautena mitali kirkastui hopeaksi ja vuonna 2004 Haka juhli mestaruutta. Lisäksi Huttusen alaisuudessa Haka pelasi 29 vierasottelua tappioitta vuosien 2003-05 välillä, joka on edelleenkin Veikkausliigan ennätys.

– Vuosi 2002 oli valmennuksellisesti merkittävä, että ensinnäkin pääsimme mitalikantaan ja varsinkin se cupin voitto. Oli aika herkkä hetki, että pystyi todistamaan olevansa valmentaja, joka pystyy voittamaan. Se oli tärkeä heti ensimmäisenä vuotena. Sen jälkeen se työ jatkui ja seuraavana vuotena hopea ja kruunu tuli 2004 mestaruuden kautta.

– Ongelma tuli sitten siinä, että kun oli jo muutaman vuoden vähennetty pelaajia ja aina joutunut pienentämään budjettia, niin se tavallaan näkyi. Kun vuonna 2007 tulimme hopealle, niin se oli aika monelle yllätys, kun silloin ennakoitiin jo, että Haka alkaa taistella tippumisesta. Siinä me vain noustiin hopealle ja se oli myös tietynlainen huipennus valmennusuralle.

Huttusen valmennusura Hakassa päättyi vuonna 2009, jonka jälkeen hän palasi vielä urheilutoimenjohtajan ja toimitusjohtajan roolissa vuosina 2010-11. Vuonna 2012 VPS palkkasi Huttusen päävalmentajakseen ja hän luotsasikin vaasalaiset mitaleille kaudella 2013. Aika Vaasassa päättyi vuonna 2015 ja paluu Hakaan tapahtui 2016 syksyllä toimitusjohtajan roolissa.

Vaikka Vaasan pesti ei päättynytkään odotetusti, oli se kokemuksena Huttusen mukaan hieno.

– En ole katunut päivääkään. Oli kokemuksena aivan huikea mennä sinne. Vepsu oli kuitenkin ollut viimeiset 15 vuotta joko Ykkösessä tai taistellut putoamista vastaan ja toisena vuotena nousimme pronssille ja oltiin eurokentillä ja seuraavana neljäntenä ja taas eurokentillä. Pystyin näyttämään, että pärjään muuallakin kuin Valkeakoskella. Valitettavasti se päättyi sitten 2015 ja ainahan päävalmentaja kantaa vastuun ja pitääkin kantaa.

Tällä hetkellä Huttunen johtaa Hakan toimistoa toimitusjohtajana eikä veri vedä enää valmennushommiin.

– Sen verran on oppinut tässä uran aikana, että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Tällä hetkellä ei ole hinkua siihen ja se on oma maailmansa. Nyt kun on tottunut tähän normaalirytmiin ja -elämään, niin olen täysin tyytyväinen tähän nykyisen pestiin. Ensinnäkin saan olla oman seurani parissa ja saa tehdä jalkapallon parissa töissä. En näkisi tällä hetkellä, että palaan enää valmentajaksi.

Kuuntele Huttusen haastattelu kokonaisuudessaan täältä.

Olli Huttunen (s. 4.8. 1960)
– 60 A-maaottelua, 8 nuorten maaottelua, 32 poikien maaottelua
– Hakassa pelaajana: 18 kautta, 431 ottelua
– Paras Poikapelaaja 1976
– Vuoden Lupaava pelaaja 1977
– 21-vuotiaiden maajoukkueen paras pelaaja 1980, 1981
– Vuoden Pelaaja 1982, 1984
– Suomen mestari (pelaajana) 1995
– Suomen Cup -mestari (pelaajana) 1982, 1985, 1988
– Suomen Cup-mestari (valmentajana) 2002, 2005
– Suomen mestari (valmentajana) 2004
– Suomen Cup-mestari (kakkosvalmentajana) 1997
– Suomen mestari (kakkosvalmentajana) 1998, 1999, 2000
– A-maajoukkue, apuvalmentaja 2002-2010
– A-maajoukkue, päävalmentaja 2010 (1 ottelu, maaliero 8-0)
– Vuoden Valmentaja 2002
– Gladiaattori 2007
– Veikkausliigalegenda 2008
– Hall of Fame -jäsenyys 2018
– Erick von Frenckell mitali 2020