Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Hakan osakeanti jatkuu kesäkuun loppuun

FC Hakan hallitus on päättänyt jatkaa huhtikuussa alkanutta suunnattua osakeantia kesäkuun loppuun saakka. Eli edelleen on mahdollisuus panostaa ja vaikuttaa Hakan nousukauden onnistumiseen.

– Osakeanti on edennyt mainiosti. Kasassa on reilut 30 000 euroa ja keskusteluja käydään edelleen myös isompien panostajien kanssa. Jokainen euro on merkityksellinen matkalla tavoitteeseemme, kertoo hallituksen puheenjohtaja Marko Laaksonen.

– Olen sekä iloinen että tyytyväinen, että kymmenet osakkaat ovat lähteneet tukemaan nousukauden tavoitetta ja, että saimme kasaan myös pitkään keskustellun panostajaryhmän. On tärkeää, että meillä on resurssit vahvistaa, olosuhteita, taustoja tai joukkuetta tarvittaessa, Laaksonen jatkaa.

Hakan osakeannissa kaikki nykyiset ja uudet osakkaat voivat panostaa merkitsemällä FC Haka Oy:n osakkeita. Tavoitteena on kerätä yli 50 000€ pääoma tukemaan kauden nousutavoitteen saavuttamista. Seura suunnittelee kutsuvansa kaikki vähintään 85 euroa sijoittaneet vip-vieraakseen syksyn kotiotteluun.
– Kauden alku on ollut seuran paras vuosiin. Nyt mennään maaliin saakka, uskoo myös Mr. Haka Olli Paasio yhteisiin tavoitteisiin

Merkintäsitoumuslomakkeen löydät täältä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT