FC Ural kaatoi Hakan 1-0

PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

10.03.2009

hakalogoHakan ensimmäinen harjoitusottelu Kyproksen leirillä päättyi 1-0 -tappioon Venäjän ykkösdivarissa pelaavaa FC Uralia vastaan.

Ensimmäinen puoliaika oli tasaista taistelua Hakan hakiessa pelintuntumaa luonnonnurmeen pitkä tauon jälkeen. Pari kertaa venäläiset pääsivät hyviin laukaisupaikkoihin, mutta kummallakin kerralla kudit suuntautuivat yläilmoihin.

Haka oli päästä maalin makuun viitisen minuuttia ennen taukovihellystä. Mikko Innanen latasi kääntölaukauksen muutamasta metristä, mutta hakalaisten epäonneksi “Innan” kuti suuntautui päin maalivahtia.

FC Ural meni johtoon reilun tunnin pelin jälkeen, kun Hakan paitsioansa petti. Saku Pesonen jäi Hakan maalilla vaille mahdollisuuksia.

Fyysisessä pelissä huipputilanteet olivat kortilla, eikä Haka saanut pelin lopussa enää tuhannen taalan paikkoja vastustajan maalille.

Hakan tuoreet testipelaajat Diego Corpache ja Jani Bäckman olivat valkopaitojen avauskokoonpanossa. Corpache pelasi ensimmäisen puoliajan ja Bäckman puolestaan täydet minuutit. Molemmat onnistuivat hyvin debyyteissään.

Koskilaisten seuraava ottelu Kyproksella on perjantaina armenialaista Pyunik Jerevania vastaan. Näillä näkymin ottelu alkaa tiistain tapaan kello 15.15.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Jari Nikkilä, Diego Corpache (46. Juuso Salonen), Petri Viljanen, Pietari Holopainen, Nicolas Kivistö (46. Valeri Minkenen), Jani Kauppila, Mika Mäkitalo (65. Sebastian Strandvall), Mikko Innanen, Jani Bäckman, Niko Ikävalko (46. Antti Hynynen).

Kaikki uutiset
This error message is only visible to WordPress admins

Error: No connected account.

Please go to the Instagram Feed settings page to connect an account.