Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Puheenjohtajan ”välitilinpäätös”

Veikkausliigakaudesta 2011 on ensimmäinen kolmannes takana, joten on aika antaa puheenjohtaja Heikki Sormuselle puheenvuoro ”välitilinpäätöksen” muodossa:

Pelikausi on käynnistynyt vaihtelevasti. Sekaan on mahtunut sekä voittoja että myös murskatappioita. Tätä kirjoitettaessa Hakalla on kasassa 11 pistettä. Nuoren joukkueen itseluottamusta on koeteltu, mutta tässä vaiheessa uskomme, että kauden kuluessa joukkueen peliesitykset vakiintuvat hyvälle liigatasolle.

Talouttamme ovat edelleen koetelleet vanhojen tilivelkojen suoritukset, mutta niistä on selvitty lähes suunnitellulla tavalla. Rahoitustilanteemme tulee jatkumaan edelleen tiukkana. Ongelmana on, että emme ole varainhankinnassamme päässeet tavoitteeseemme ja sovituissa suorituksissa on ollut myös maksuviiveitä. Tästä johtuen joudumme vielä kesän kuluessa turvautumaan lainan ottoon.

Positiivisena asiana saatiin solmittua yhteistyösopimuksen laajennus Valkeakosken kaupungin kanssa. Laajennuksen arvo on 75 000 €. Tämä oli tervetullut lisäsitoutuminen kaupungin taholta.

Tilikauden puolen vuoden laskennallinen tulos on 50 000 € voitollinen. Tämä johtuu siitä, että kustannusten sopeutus on onnistunut ja tiettyjä ennakkomaksuja kirjautuu ajanjaksolle.

Kesäkuukausien aikana tulemme vahvistamaan rahoitusta osakeannilla. Anti käynnistyi kesäkuun alussa ja toivomme, että se saa konkreettista vastakaikua myös osakkaiden piirissä. Riittävä omapääoma on myös jatkossa edellytys liigalisenssille, kun siitä loppuvuonna Palloliiton kanssa keskustellaan. Tavoitteemme on 40 000 osakkeen merkintä.

Hakan säilyminen liigatasolla ja pirkanmaalaisen jalkapalloilun edustajana Koskissa on meidän kaikkien tavoite. Se ei onnistu ilman resursseja. Meneillään olevalla osakeannilla luodaan tätä resurssipohjaa.

Hyvää kesän jatkoa kaikille !

Heikki Sormunen
hallituksen puheenjohtaja

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT