Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Saku innoissaan paluusta kentille

Saku Pesonen palasi taas tositoimiin sunnuntaina, kun hän oli Hakan tolppien välissä MYPA-ottelussa. Pesonen oli iloinen päästessään vihdoin takaisin peleihin, mutta täyteen kuntoon on vielä hieman matkaa.

MYPA-ottelu oli kuitenkin tärkeä etappi Pesoselle kohti täyttä pelikuntoa.
– Oli hienoa päästä taas tositoimiin ja hommiin. Ihan vielä en ole täydessä kunnossa, mutta pelaamalla pääsee parhaiten kuntoon, Pesonen muistuttaa.

Itse ottelussa Haka kärsi 0-3 –tappion ja Pesonen löysi Hakan esityksestä paljon parannettavaa.
– Puolustuspelaaminen ei ollut hyvää emmekä hyökkäyksessä saaneet pidettyä palloa tarpeeksi.

Veikkausliigassa on ollut tiukka pelitahti ja se näkyi Pesosen mukaan myös MYPA-ottelussa.
– Väsymys paistoi siinä pelissä läpi ja virheitä tuli paljon. Hyvä, että tähän tuli nyt viikon tauko, että pääsimme vähän huilaamaan ja saimme paikkoja kuntoon.

Hakan seuraava ottelu on maanantaina Tehtaan kentällä, kun valkopaitojen vieraaksi saapuu RoPS. Ottelu on samalla myös yksi Valkeakosken kaupungin nimikkopeleistä. Kaupunki tarjoaa kaikille koskilaisille ilmaisen sisäänpääsyn kyseiseen otteluun. Lippuja on lunastettavissa FC Hakan toimistolta Tehtaan kentältä ja Valkeakosken kaupungin matkailuneuvonnasta torin kulmalta aina pelipäivään saakka.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT