Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakalle tappio kahden miehen alivoimalla

Haka koki viidennen peräkkäisen tappionsa Liigacupissa, kun TPS haki pisteet Saharasta 0-2 (0-2) –voitolla.

Haka aloitti ottelun hallinnalla ja Obi Metgerille tuli ensimmäinen maalipaikka, mutta hän puski Jarno Mattilan keskityksen ohi maalin. Hiljalleen TPS otti ottelua hallintaansa ja iski ensimmäisen maalin 28. minuutilla, kun Juho Lähde puski Toni Kolehmaisen kulmapotkun maaliin.

Viisi minuuttia heilui taas ja tällä kertaa Kolehmainen syötti Patrick Lomskille, joka sijoitti maalin edestä turkulaisille toisen maalin. 0-2 numeroissa mentiin myös tauolle.

Toiselle puoliajalle Haka lähti jälleen vahvasti, mutta maalintekopaikat olivat vähissä. Hakan takaa-ajo päättyi jo 68. minuutilla, kun Marco Matrone ajettiin ulos ja seuraavalla minuutilla Obi Metzger näki punaista. Loppuajan TPS hallitsi kenttätapahtumia eikä Haka saanut maalipaikkoja luotua.

Seuraavaksi Haka kohtaa kahden viikon MYPA:n vieraskentällä. Ottelun on määrä pelata Lehtomäen kentällä lauantaina 12.3. kello 15.00.

Hakan kokoonpano: 12 Ville Kauppinen, 3 Mikko-Petteri Latosaari, 4 Juuso Salonen, 7 John Weckström (79. 13 Aleksi Nieminen), 8 Marco Matrone (68. ulosajo), 9 Obi Metzger (var., 69. ulosajo), 15 Jaakko Juuti, 17 Kalle Multanen (58. 11 Mohamed Koroma), 18 Josef Chavez (22. 6 Joshua Boateng), 22 Jarno Mattila, 26 Laurent Manuel (var.)

Vaihdossa: 30 Erkka Heinä, 21 Kwesi Biney, 23 Albert Kuqi

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT