Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Liigacupin kotiavaus edessä lauantaina

Haka kohtaa kauden 2011 Liigacupin ensimmäisessä kotiottelussaan lauantaina kello 13.30 FC Interin ja haussa on samalla avauspisteet.

Talvi on näyttänyt jälleen hiukan kylmempää puoltaan, mutta Hakan päävalmentaja Sami Ristilä on vakuuttunut siitä, että lauantain ottelu pystytään viemään läpi hyvissä olosuhteissa.

– Tänään torstaina kävimme harjoittelemassa Saharassa iltapäivällä ja kaikki oli ihan ok. Lauantaille on luvattu alle kymmentä pakkasastetta, eikä tuulta lainkaan, joten olosuhteet ovat varmasti kunnossa, Ristilä sanoi.

Hakan pelaajatilanne lauantaita ajatellen on positiivisen mielenkiintoinen parista poissaolosta huolimatta. Uusia vaihtoehtoja on käytettävissä.
– Pesosen Saku on ensimmäistä kertaa leikkauksensa jälkeen taas mukana ja Mattilan Jape on harjoitellut tämän viikon täysillä ja tuo vaihtoehdon vasemman pakin tontille. Ihan hyvä tilanne meillä sikäli on, Ristilä totesi.

Hakan Liigacupin kaksi ensimmäistä peliä on sujunut tappiollisesti, mutta niistä ja Uusi Lahti Cupin otteluista voi Ristilän mukaan ammentaa myös hyviä asioita mukaan lauantaille.
– Odotan että kotiyleisön edessä esiinnymme aktiivisesti ja esitämme niitä parhaita puolia, joita on kuitenkin näkynyt ajoittain aikaisemmissa peleissäkin. Hyviä merkkejä on ollut ilmassa, mutta toki fakta on että kahdessa Liigacupin pelissä omiin on mennyt kahdeksan maalia. Meidän pitää osata pelata myös silloin, kun oma peli ei kulje parhaalla tavalla.

Kotiedun varaan Ristilä laskee ennakkoon myös paljon.
– Toki tämä on meille ensimmäinen ulkopeli Liigacupissa ja Inter on yhden pelin ulkona pelannut. Maarianhaminassa halli on aika erikoinen ja Hongan kotihalli puolestaan todella nopea. Nyt meillä on kotikenttä, kotiyleisö ja uusia pelaajia, joita kannattaa tulla katsomaan, Ristilä luettelee.
– Viime kaudellakin Tehtaan kentällä olimme vahvoja. Pelkkien kotipelien osalta olimme ihan liigan kärjen tuntumassa. Odotan että nytkin pystymme parhaimpaamme kotiyleisön edessä.

Toki vastustajalla on varmasti toiset mietteet ja Ristilä myöntää, että Inter on ennakkoon vaikea vastustaja.
– Kova haaste varmasti on, Inter voi hyvin olla yksi kärkiporukoista tällä kaudella. Heidän pelityylinsä ei varmasti juuri poikkea aiemmasta, mutta siellä on mielenkiintoisia uusia nimiä. Kalle Parviainen tietysti etunenässä, tosin hän ei ehkä vielä ihan täydessä iskussa ole. Sitten tietysti Magnus Bahne ja niin ikään paluun Interiin tehnyt Domagoj Abramovic.

Hakan ja Interin välinen Liigacupin ottelu alkaa lauantaina siis jo kello 13.30. Alkamisaikaa on aikaistettu alkuperäisestä ja pallo pyörähtää peliin jo puoli kahdelta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT