Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka mukana tuomassa Argentiinan maajoukkueen fysioita Suomeen

Argentiinan maajoukkueen fysioterapeutti Luis Garcia saapuu vierailulle Suomeen huhtikuussa 2011. Garcian lisäksi matkassa on mukana Ruben Araguas. Molemmat olivat Argentiinan maajoukkueen huolto- ja valmennusryhmässä Etelä-Afrikassa järjestetyssä jalkapallon MM-lopputurnauksessa 2010.

Garcia ja Araguas luennoivat Suomessa kahdella paikkakunnalla elämäntyöstään,joka on tiiviisti sidoksissa urheilijoiden ja erityisesti jalkapalloilijoiden kuntoutukseen. Luennot pidetään Turussa 11.4 ja Valkeakoskella 13.4.2011.

Luentojen keskeinen sanoma perustuu liikkumisen analysointiin videokuvan perusteella. Garcialla on liikkumisen analysoinnista yli kymmenen vuoden kokemus, ja nykyisin hän työskentelee käytännössä vain huippu-urheilijoiden kanssa. Araguas on ollut Boca Juniorsin fysioterapeuttina ja kinesiologina jo yli 16 vuotta. Heidän kokemuksensa ja “elämäntyönsä” ovat käytössä myös Kinesis nimisessä yrityksessä, joka sijaitsee Buenos Airesissa.

Kaksikon Suomeen saapumista on ollut edesauttamassa Hakan fysioterapeutti Erkka Heinä.

– Olin Garcian ja Araguaksen yrityksessä Kinesiksessä työharjoittelussa opiskeluaikanani. Vaikutuin heidän työstään. Nyt meillä on takana jo monivuotinen yhteistyö ja itse käytän hänen oppejaan paljon työssäni Hakan fysioterapeuttina, Heinä toteaa.

Lisätietoja tapahtumasta päivitetään sivuille www.cramerfinland.fi ja Facebookkiin on luotu tapahtuma, joka löytyy nimellä MARADONAN JA MESSIN FYSIOTERAPEUTIT LUENNOIVAT SUOMESSA.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT